Syksy saapuu ja samalla starttaavat urheiluseurojen ja kaupungin harrastusryhmien talven aktiviteetit. Jos oma laji on vielä etsinnässä, kannattaa tutkia oman kaupungin tarjonta, vaihtoehtoja on paljon.
Perinteisten jalkapallon, lentopallon tai tenniksen lisäksi esimerkiksi Fuengirolassa voi valita lajikseen vaikka miekkailun, rytmisen kilpavoimistelun tai suunnata ratsastuksen pariin. Oman lisänsä tuovat alueen ulkomaalaisvahvistukset, jotka ovat tuoneet tietotaitonsa rannikolle. Yksi esimerkki tästä on alueen kasvava rullakiekkoinnostus Fuengirola Lions –joukkueen menestyksen myötä.
Jokaisella kaupungilla on myös erikoislajinsa. Esimerkiksi Benalmádenan jäähalli mahdollistaa niin jääkiekon kuin taitoluistelun harrastamisen.
Kuntien monipuoliset ja edulliset harrastusmahdollisuudet
Aurinkorannikon kaupungit tarjoavat laajan kirjon harrastusmahdollisuuksia. Jokainen kaupunki tarjoaa omien urheilutilojensa puitteissa mahdollisuuden harrastaa kymmeniä eri lajeja.
Kun oma laji löytyy, kannattaa suunnata vaan rohkeasti varaamaan paikka. Harrastusryhmään voi käydä tutustumassa paikan päällä mutta ohjaajasta ja lajista riippuu voiko ilman ilmoittautumista osallistua testitunnille.
Jokaisella kunnalla on hieman erit käytännöt ja esimerkiksi ryhmään ilmoittautuminen ja maksaminen Fuengirolassa tapahtuu Elolan urheilukentän yhteydestä löytyvästä kaupungin urheilutoimen tiloista. Toimisto on avoinna aamupäivisin klo 8.30-13.30 ja lisäksi maanantaista keskiviikkoon iltapäivisin klo 17.00-18.30.Vinkiksi uimahalliin suuntaaville; samasta toimistosta voi myös ostaa kertalippuja uimahalliin.Uimalippuja ei voi ostaa suoraan uimahallilta.
Kaupungin asukkaaksi kirjautunut saa yleensä alennusta harrastusryhmien maksuista. Mijasissa kaupunki hyväksyi ehdotuksen, jonka mukaan vuoden 2019 alusta lähtien kaikki kaupungin tarjoamat urheiluharrastukset ovat ilmaisia kaupungin asukkaille.
Kattava ja ajan tasalla oleva listaus harrastusmahdollisuuksista löytyy kaupungin urheilutoimen sivujen kautta
Katso tästä harrastusmahdollisuuksia Fuengirolassa
Katso tästä harrastusmahdollisuuksia Benalmadenassa
Katso tästä harrastusmahdollisuuksia Torremolinosissa
Katso tästä harrastusmahdollisuuksia Mijasissa
Katso tästä harrastusmahdollisuuksia Marbellassa
Uusia tuulia kotimaasta toiseen
Harrastusryhmät ja urheiluseurat liikuttavat tuhansia aikuisia ja lapsia päivittäin. Yksi nopeasti kasvava laji Aurinkorannikolla on rullakiekko.
Suomalaisten kiekkoilijoiden myötä laji on lähtenyt lentoon ja Fuengirolassa toimii kansainvälinen rullakiekkoseura Fuengirola Lions. Seurasta löytyy joukkueet niin lapsille kuin aikuisille. Pelaajia mahtuu kaikkiin 3 juniori-ikäryhmään, sekä 3 aikuisten Andalusian liigan joukkueisiin: Lions, Barona ja uutena tälle kaudelle tuleva keltasinisissä väreissä pelaava Vikings.
Tutustu tarkemmin Fuengirola Lionsin toimintaan ja suuntaa syyskauden avajaistapahtumaan. Syyskuun 21-23. päivänä järjestettävällä 12 joukkueen turnauksella avataan kausi näyttävästi. Joukkueet saapuvat Englannista, Suomesta ja Espanjasta pelaamaan jo kymmenennen kerran järjestettävään kansainväliseen rullakiekkoturnaukseen. Lisätietoja Fuengirola Lions toiminnasta.
Tiedot: Diariosur, Fuengirola Lions -tiedote
Kuva: pixabay.com