Caravan-matkailu on kasvanut tasaisesti viime vuosina, ja Aurinkorannikko on ilmastonsa vuoksi matkailuautoilijoiden suosituimpia kohteita. Ongelmana on, että monet kunnat eivät ole varautuneet caravan-matkailijoiden nopeasti kasvavaan määrään.
Fuengirolassa, toisin kuin muissa sitä ympäröivissä kunnissa, ei ole erityistä aluetta matkailuautoille. Tämän vuoksi monet asuntoautot pysäköivät kaupungin feria-alueelle, jossa on runsaasti parkkitilaa. Ongelmana on, että kaikki asuntoautoilijat eivät ole tarkkoja määräyksien suhteen. Monet eivät pelkästään pysäköi sinne, vaan myös asuvat siellä ja viipyvät huomattavasti pidempään kuin kunta-asetukset sallivat.
Tämä on herättänyt ärtymystä paikallisen väestön keskuudessa. Lisäksi se on aiheuttanut vastakkainasettelua. Osa uskoo, että tämäntyyppisen matkailu hyödyttää kaupunkia ja sen taloutta, ja osa valittaa matkailuautojen vievän pysäköintitilaa ja tuottavan jätteitä. Jätteet häiritsevät ensisijaisesti feria-alueen ympäristön asukkaita.
Hiljattain Fuengirolan VOX-puolueryhmä antoi lausunnon aiheesta tiedottajansa Antonio Lunan välityksellä. Lausunnon mukaan caravan-ajoneuvojen määrän hallitsematon kasvu aiheuttaa vakavia pysäköinti- ja yhteisöongelmia. Syynä tähän on, että jotkut matkailuautojen omistajat asuvat messualueen pysäköintipaikoilla pysyvästi, mikä aiheuttaa jätteitä ja epäsiisteyttä, josta alueen asukkaat kärsivät. Puolue kehotti paikallishallintoa ryhtymään toimiin niiden asetusten nojalla, joilla voidaan säädellä matkailuautojen määrää kaupungissa.
Fuengirolan kaupunginhallitus vastasi, ettei matkailuautojen pysäköintiä messualueella voida kieltää. Ne ovat tieliikennelain mukaisia ajoneuvoja, joita saa pysäköidä virallisille pysäköintipaikoille. Kaupunki totesi, että tämäntyyppisten ajoneuvojen pysäköintiä säätelee asetus, jonka mukaan niitä voi pysäköidä enintään 48 tunnin ajaksi. Kaupunki myös kertoo, että paikallispoliisi ryhtyy aina toimenpiteisiin, kun havaitsee määräyksiä rikottavan, mitä tapahtuu toistuvasti. Määräysten vastaisesta pysäköinnistä rangaistaan 300–750 euron sakoilla.

Lopuksi Fuengirolan kaupunginvaltuusto toteaa, ettei se aio rakentaa erityistä pysäköintialuetta kyseiselle ajoneuvotyypille, sillä alue vaatii palveluita, kuten sähkön tai viemärijärjestelmään pääsyn. Tällaisia alueita on vain vähän tarjolla.
Ongelma koskee koko Aurinkorannikkoa
Andalusian matkailuautoliiton (Asandac) puheenjohtaja José Luis Quintero toteaa, että asia ei ole pelkästään Fuengirolan ongelma, vaan se on yleinen koko Aurinkorannikolla. Hän myöntää, että matkailuautojen pysäköinnistä on aiheutunut ongelmia joidenkin omistajien väärinkäytöksien vuoksi. Hän kuitenkin myös huomauttaa, että tilanne johtuu siitä, että kunnilla ei ole asiaan kunnollisia säännöksiä.
Noin vuosi sitten Benalmádenan paikallinen poliisi järjesti operaation tyhjentääkseen kaupungin feria-alueella sijaitsevan matkailuautoparkkipaikan. Operaatio suoritettiin, koska alueelle oli pysäköitynä noin 200 matkailuautoa, kun sallittu määrä on vain 29.

Lue lisää:
Kaksi maata pitkin matkaa Espanjaan – Lauran ja Suvin matkakertomukset
Espanja suunnittelee kaikissa kaupungeissa voimassa olevaa julkisen liikenteen lippua
Kaksikerroksisilla junavaunuilla lisää istumapaikkoja Costa del Solin lähijuniin
Lähde
diariosur.es
Kuvat ja teksti päätoimitus Espanja.Com
Anu Koivusaari
anu.koivusaari@espanja.com
