Oli suuri ilo ja kunnia edustaa Teatteri Suomelaa ja samalla koko Suomea Floridan Lantanassa. Teimme matkan Floridan Suomi-yhdistyksen kutsusta esittämään Tuntematon sotilas -näytelmän Suomen 107. itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2024. Esitystä täydensi Mieskuoro Örisevät, joka järjesti myös oman juhlakonserttinsa. Vierailu oli yhteinen ponnistus, ja amerikansuomalaisten tuki oli korvaamatonta. Kaikki järjestelyt sujuivat erinomaisesti, vastaanotto oli lämmin ja sydämellinen.
Teatteri Suomela on kiitollinen myös taloudellisista avustuksista, jotka mahdollistivat matkamme. Lantanan Suomitalo oli varannut koko viikonlopun vierailuamme varten, paikalliset olivat myyneet etukäteen lippuja kaikkiin tilaisuuksiin.
Suuri, noin 50 henkeä käsittävä seurueemme starttasi matkaan 2. joulukuuta: Málaga–Portugal–Miami–Lantana. Perillä päivät kuluivat pääosin harjoitusten parissa, tutustumalla uuden esiintymispaikan haasteisiin ja mahdollisuuksiin.
Lipunnostotilaisuus
Perjantaina 6.12. itsenäisyyspäivän juhlan vietto alkoi näyttävällä kulkueella ja juhlallisella lipunnostolla. Suomen lipun nostivat Paavo Ässämäki ja Tuula Kaunisto. Tilaisuudessa esiintyivät Floridan suomalainen kuoro sekä Mieskuoro Örisevät kapellimestari Tarja Leskisen johdolla. Kunniavieraana tilaisuudessa oli 101-vuotias lotta Irja Tofferi. Hän on alueen ainoa yhä elossa oleva Suomen sotiin osallistunut sankari.

Pääjuhla
Juhlapäivän vietto huipentui Pääjuhlaan, jossa Päivi Mäkinen lauloi itsensä juhlakansan sydämiin Veikko Lavin sanoittamalla ja säveltämällä Evakon taival -laululla. Paavo Ässämäki sai muistoksi vierailusta vastaanottaa paikalliselta Karjala-yhdistykseltä lipun. Illan kohokohta oli Teatteri Suomelan esittämä Tuntematon sotilas. Esitys sai innostuneen vastaanoton – tunnelma salissa oli koskettava ja tiivis.

Rento Diskoilta
Lauantain 7.12. Discoilta oli rento tilaisuus tutustua ja tavata Floridan suomalaista yhteisöä. Vauhdista vastasi Aurinkorannikon bilebändi The Party Fellows, Ville Rannila, Klaus Riste, Mika Hostila, ja lisäksi yleisöä viihdyttivät Eki Hynynen, Tarja Leskinen ja Päivi Mäkinen. Sunnuntaina oli vuorossa Mieskuoro Örisevien upea juhlakonsertti.
Lepokodissa
Vierailuumme kuului myös sydämellinen hetki Lepokodissa, jossa Örisevien kanssa kävimme laulamassa. Vaikka kaikki asukkaat eivät ymmärtäneet kielimuurin vuoksi lauluja, tunnelma oli lämmin ja kiitollinen. Hetkellisen hämmennyksen aiheuttivat sotilas- ja lotta-asumme. Lepokodin asukkaat eivät olleet saaneet etukäteen tietoa siitä, että tulemme esiintymisasuissa. Lepokoti on vapaaehtoisin voimin toimiva organisaatio, jossa on suomalaisia asukkaita ja työntekijöitä. Se on rakennettu 70-luvun alussa lahjoitusvaroin ja käsittää sekä lepokodin että sairasosaston.
Kävelevät matkalaiset
Hotellimme Comfort Inn & Suites oli vaatimaton, mutta kätevästi vain noin 15 minuutin kävelymatkan päässä Suomitalosta. Isäntämme olivat hämmästyneitä kuullessaan, että kuljimme tuon välin kävellen – ”Ihan totta, olettepa te reippaita!” Lantanassa käveleminen on mahdollista, sillä alueella on hyvät jalkakäytävät ja liikennevalot. Muualla Floridassa jalankulku ei ole itsestäänselvyys. Autoliikenne on kaikkialla valtava, eikä se ole jalankulkijaystävällistä.
Suomitalo on suuri ja hyvin hoidettu kulttuuri- ja yhteisötila, jonka toimintaa pidetään yllä vapaaehtoisin voimin. Siellä on tilava juhlasali, kirjasto, kudontatila ja monia muita harrastetiloja. Suomen kulttuurin tuntemusta ja kielen osaamista pidetään yllä järjestämällä mm. Suomen kielen opetusta lapsille.

Kiitokset isännille!
Lämpimät kiitokset Suomitalolle, erityisesti Sirpa Aholle, pj. Jyrki Koivulle, kunniakonsuli Peter Mäkilälle, Amerikan uutisten Mikko Koskiselle ja Floridan Karjalaisille, erityisesti Pekka Heiskaselle, unohtamatta etevää ja avuliasta keittiöhenkilökuntaa. Teitte olostamme siellä ikimuistoisen. Toivottavasti saamme teidät vierailulle luoksemme.
Matka oli kokonaisuudessaan upea kokemus. Vaikka matka-aikaero tuntui suurelta, ei se vaikuttanut energiseen ryhmäämme. Yhteishenki oli koko matkan ajan lämmin ja auttava. Tällaiset keikkareissut luovat yhteisöllisyyttä ja hitsaavat ryhmän entistä tiiviimmin yhteen.
Kiitollisina ja onnellisina odotamme seuraavaa itsenäisyyspäivää. Nähtäväksi jää, suuntaako Tuntematon sotilas seuraavaksi Ruotsiin.
Lue lisää:
Tuntematon sotilas ja Mieskuoro Örisevät vierailulle Floridaan joulukuussa 2024
Mieskuoro Örisevät viihdytti suomalaisyleisöä Fuengirolan Hotel Las Palmerasissa
Kuvat Teatteri Suomela
Teksti Marita Hakkarainen