Ostaminen ja vuokraaminen

Brexit ja Costa del Solin asuntomarkkinat

Julkaistu: 05.07.2016

Espanjassa asuu tuhansia englantilaisia, joiden arkeen Brexit tulee vaikuttamaan. Punnan arvo suhteessa euroon on laskenut ja tämä laskee brittien ostovoimaa.

Iso-Britannian irtautuminen Euroopan Unionista on kuitenkin usean vuoden prosessi, ja lopullisia vaikutuksia voidaan vaan ennustaa. Tosiasia kuitenkin on että punnan kurssi laski heti kansanäänestyksen tuloksen myötä ja Espanjassa asuvien brittien eläkkeet ja säästöt ovat laskeneet samassa suhteessa.

Arvioidaan että Espanjassa asuu pysyvästi yli 200 000 brittiä. Useat heistä ovat viettäneet eläkepäiviä nauttien punnan hyvästä vaihtokurssista. Parissa päivässä punnan kurssi putosi kymmenyksen. Kun ennen äänestystä punnalla sai 1,3 euroa sai äänestyksen jälkeen punnalla 1,2 euroa. Espanjaan eläkkeensä saava saarivaltion kansalainen saisi siis 1000 punnan eläkkeellä 100 euroa vähemmän kuin edellisessä kuussa. Epävarmuus myös heikentää ostovoimaa sillä valuutan epävarmuus ei innosta asunto-ostoksille. Aiemmin 200 000 euroa maksava asunto maksaisi nyt britille 215000 euroa.
Toki Espanjaan sijoittanut britti voi olla onnellinen, että omaisuus on kiinni euroissa eikä punnissa.

Tiedot: idealista.com

Jaa:

Kyltit uusiksi Espanjassa korruptiosyytteiden vuoksi

Kesän alekausi työllistää tuhansia