Ostaminen ja vuokraaminen

Ulkomaalaisasukkaiden elämänlaatu Espanjassa on maailman parhaimpia

Julkaistu: 25.10.2018

HSBC:n 11. ulkomaalaistutkimuksen mukaan Espanjan matala palkkataso ei vaikuta juurikaan maassa työskentelevien ulkomaalaisten tyytyväisyyteen. Tulokset paljastavat Espanjan olevan häntäpäässä palkkatuloja vertailtaessa, mutta kärkisijoilla elämänlaatua mitattaessa.

Auringonpaiste, perhekeskeinen kulttuuri ja vilkas sosiaalinen elämä pitävät ulkomaalaisasukkaita tyytyväisinä Espanjassa. Maa ylsi HSBC Holdings plc:n laajassa ulkomaalaistutkimuksessa 14. sijalle kokonaistuloksissa, vaikka oli vasta 27. palkkavertailussa, johon osallistui 30 maata.

Suurin osa Espanjassa asuvista ulkomaalaisista nauttii eläkepäivistä (55 %) ja vain alle viidesosa (17 %) on täysipäiväisesti työelämässä. Ulkomaalaiset työntekijät nettoavat Espanjassa keskimäärin vähemmän kuin paikalliset, eivätkä työmarkkinat tarjoa häävejä uramahdollisuuksia.

Viihtyvyyteen vaikuttavat kuitenkin palkkapussin lisäksi muun muassa ystävyyssuhteiden solmimisen helppous sekä perheen kotiutumisen mahdollisuudet uudessa paikkaa. Pelkkää elämänlaatua arvioitaessa expatriaatit arvostivat Espanjan toiseksi korkeimmalle sijalle. Edelle meni vertailussa vain Uusi-Seelanti.

Suurin syy Espanjaan muuttoon on halu parantaa elämänlaatua.

Espanjassa viihdytään pitkään

Espanja tunnetaan ympäri maailman hyvänä paikkana elää. Yli puolet vastanneista kertoi jo etukäteen olleensa niin varmoja elämänlaatunsa paranemisesta, että pakkasi tavaransa ja muutti maahan jopa tuhansien kilometrien päästä. Suurin osa tutkimukseen osallistuneista ei ollut asunut ulkomailla koskaan ennen Espanjaan muuttoa. Yli puolet myös ilmoitti ilmaston olleen yksi suurimmista houkuttimista.

Espanja on todistetusti täyttänyt nämä odotukset. Kolme neljäsosaa ulkomaalaisista on viihtynyt maassa yli viisi vuotta. Yli puolet ilmoittaa sosiaalisen elämänsä vilkastuneen kotimaahan verrattuna. Kolme neljästä on oppinut tai opettelee paikallista kieltä ja nauttii paikalliseen kulttuuriin sopeutumisesta. Kansainvälisyys näkyy vahvasti jokapäiväisessä elämässä, kiitos runsaan ja kirjavan expatriaattien joukon.

Suurta kiitosta Espanjaa saa perhekeskeisestä kulttuurista, jossa ulkomaalaistenkin lapsiperheiden on helppo viihtyä. Jälkikasvun kanssa ulkomaille muuttaville Espanja arvostettiin neljänneksi parhaaksi vaihtoehdoksi. 60 % maahan koko perheellä muuttaneista kertoi perhesuhteiden tiivistyneen maan vaihdon jälkeen ja yli puolet kertoi lähentyneensä myös oman kumppaninsa kanssa.

Espanjassa vallitsee perhekeskeinen kulttuuri, mikä edesauttaa lapsiperheiden sopeutumista uuteen ympäristöön. (kuva: PxHere)

Espanjan tuloilla eletään vain tätä päivää

Ainoa varjopuoli Espanjassa asumisessa tuntuukin olevan aiemmin mainittu alhainen palkkataso. Vain 13 % on sitä mieltä, että Etelä-Euroopan valtio tarjoaa kotimaata paremmat uranäkymät. Palkkatuloja kertyy vuodessa keskimäärin 58.000 dollaria kaikkien maiden keskiarvoa vähemmän, ja keskitulot ovat tuoreimman tutkimuksen mukaan jopa laskeneet viime vuosina.

Tämä on johtanut siihen, että yhä harvempi pystyy sijoittamaan Espanjan tuloillaan kiinteistöön, säästämään rahaa tulevaisuutta tai lapsiaan varten tai edes maksamaan velkojaan.

Alhainen tulotaso on saanut kouluttautuneet espanjalaiset hakeutumaan etenkin lamavuosina sankoin joukoin töihin ulkomaille. Peräti 62 % ulkomaille muuttavista espanjalaisista on korkeastikoulutettuja aikuisia, mikä on puolet enemmän kuin ulkomaille hakeutuvien keskiarvo maiden vertailussa. Näiden expatriaattien tulot ovat nousseet ulkomaille muuton seurauksena keskimäärin 30 % ja espanjalaiset ovat vaikuttuneita muiden maiden työkulttuureista ja -turvallisuudesta, työn ja vapaa-ajan tasapainosta sekä palkan tuomasta taloudellisesta vakaudesta. Puolet ilmoittaa saavansa ulkomailla asuessaan ja työskennellessään rahaa myös säästöön.

Tutkimuksen tilannut monikansallinen HSBC Holdings plc on eräs suurimmista pankkitoimintaa harjoittavista yhtiöistä maailmassa. Ulkomaalaistutkimuksessa oli analysoitavana kolme pääaluetta: talous, elämänlaatu ja perhe-elämä.

Lähde: expatexplorer.hsbc.com

Jaa:

Pyöriäishavaintoja  Fuengirolan ja Benalmádenan merialueilla

Uutiskirje loka 02/18