Ostaminen ja vuokraaminen

Oleskelulupa sijoittamalla

Julkaistu: 11.02.2014

Euroopan ulkopuolelta Espanjaan saapuva henkilö saa oleskeluluvan, kunhan sijoittaa Espanjaan yli 500 000 euroa.

Shanghaista Espanjaan muuttanut W.R on yksi ensimmäisistä näin oleskeluluvan saaneista kiinalaisista. Hän osti kiinteistöjä Madridista ja Barcelonasta 520 000 eurolla. Laki ”Ley de emprendedores” mahdollisti hänelle uuden kotimaan.

Expansion.com sivustolla kerrotaan kuinka W.R otti aluksi yhteyden Shanghain kansainvälisen yliopistoon Shanghai International Studies University (SISU), jonka alaisuudessa toimii myös erityinen ohjelma helpottamaan ulkomailta kiinteistöjä ostavia kansalaisia. Tätä kautta avautuivat yhteydet espanjalaisiin lakiasiain toimistoihin, joiden kautta prosessi lähti etenemään.

Kiinteistönostoprosessissa samoin kuin papereiden hoitamisessa W.R sai apua Roca Junyent lakiasiaintoimistosta. Toimiston osakas Jaime Espejo kommentoi Expansion.com sivuston haastattelussa, että vuoden aikana he uskovat järjestävänsä 100 vastaavaa tapausta. Tämä tarkoittaa 50 miljoonan euron sijoituksia Espanjaan.

Uusi laki onkin yksi hallituksen toimista saada maahan sijoittajia ja ulkomaista pääomaa tasoittamaan kiinteistömarkkinoiden ylitarjontaa.

Kiinalainen ei voi siirtää kotimaastaan ulkomaille kuin 50 000 dollaria vuodessa. Tämä tarkoittaakin että Espanjaan sijoitettavat rahat tulevat sijoittajien ulkomaisilta tileiltä. Viranomaiset vakuuttavat että rahojen alkuperä tutkitaan tarkasti.

Tiedot: idealista.com, expansion.com

Jaa:

Kiinteistönvälittäjän apulaiset

Ostomallit muuttuneet