Vertaa asuntoja

Kiinnostusta Espanjan kiinteistöihin riittää

Kiinnostusta Espanjan kiinteistöihin riittää

  • 02/02/2021

Ulkomaalaisten operaatiot Espanjan kiinteistömarkkinoilla lähes tuplaantuivat vuonna 2020 toiselta vuosineljännekseltä kolmannelle. Espanjasta tekevät houkuttelevan kohteen ilmasto, pitkät rannikot sekä kiinteistöjen hinnat, jotka ovat huomattavasti monia muita Euroopan maita edullisemmat.

Maailmanlaajuinen pandemia ja sen mukanaan tuoma epävarmuus vaikuttivat keväällä ulkomaalaisten käyttäytymiseen Espanjan kiinteistömarkkinoilla. Heinäkuusta syyskuuhun operaatioiden määrä kuitenkin kohosi tilastojen mukaan merkittävästi ja ulkomaalaisten osuus oli kaikista kiinteistökaupoista 11,4 % – vain 1,2 % vähemmän kuin edellisenä vuotena 2019.

Rannikon kohteet kiinnostavat ulkomaalaisia ylivoimaisesti eniten. (kuva: Santander/Pixnio)

Asiantuntijat ovat tehneet maan kiinteistömarkkinoista seuraavia huomioita:

1. Operaatioiden määrän laskemisesta huolimatta hinnat eivät ole juurikaan tulleet alas päin. Vuoden 2020 ensimmäisellä vuosipuoliskolla ulkomaalaisten keskimäärin maksama neliömetrihinta oli 1.791 euroa. Se on 3,6 % enemmän kuin vuosi aiemmin. Kauppojen kohteina olleiden kiinteistöjen hinnat kohosivat lähes kaikissa maakunnissa, tullen kuitenkin alaspäin useilla turistien suosimilla alueilla, kuten Murciassa, Valenciassa, Madiridssa ja Galiciassa.

2. Eurooppalaisista Espanja kiinnostaa edelleen eniten brittejä. Seuraavaksi suurimpia kiinteistöihin sijoittaneet kansalaisuuksien edustajia olivat ranskalaiset, belgialaiset ja saksalaiset. Brittien osuus kaikista ulkomaalaisoperaatioista oli 13,01 %. Edellisvuonna sama luku oli 14,27 %. Ranskalaisten, belgialaisten ja saksalaisten osuudet sen sijaan kasvoivat hieman vuoteen 2019 verrattaessa.

3. Jälleen kerran rannikkoseudut kiinnostivat ylivoimaisesti eniten. Vaikka kiinnostus sisämaan kohteisiin on lisääntynyt, suurin osa kiinteistökaupoista tehdään rannikoilla. Vuoden 2020 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana 60 % koko maan operaatioista tehtiin ulkomaalaisten osalta Kanariansaarilla ja Baleaareilla sekä Valencian, Murcian ja Katalonian maakunnissa. Sama tendenssi jatkui kolmannella vuosineljänneksellä, jolloin ulkomaalaiset kävivät tiuhaan kauppaa myös Andalusian maakunnassa.

4. Tulevaisuudennäkymissä luotetaan vahvasti ulkomaalaisten kiinnostuksen pysyvän yllä jatkossakin. Uskotaan, että terveydenhoidon päästessä nykyisen kriisitilanteen yli ja rokotusten edistyessä ulkomaalaiset tulevat vilkastuttamaan kiinteistömarkkinoita entisestään. Vuoden 2020 kolmannella vuosineljänneksellä rekisteröitiin 14.000 ulkomaalaisoperaatiota, mikä on peräti 75 % enemmän kuin vuotta aiemmin (8.000 kauppaa).

Nämä Colegio de Registradores de la Propiedad, Bienes Muebles y Mercantiles de Españan hiljattain julkaisemat luvut luovat uskoa sille, että Espanjan kiinteistömarkkinat vetävät edelleen ulkomaalaisia vahvasti puoleensa.

Katso uusimmat Espanjan asuntotarjoukset tästä!

Lähde: Inmodiario.com, artikkelikuva: Benidorm/Diago Delso

Liity keskusteluun