Hyppää sisältöön

Fuengirola on Tarja ja Tapio Lehdon kestosuosikki talvilomakohteena

Tamperelainen pariskunta Tarja ja Tapio Lehto viettivät viime viikolla jo kuudetta talvilomaansa Espanjan Aurinkorannikolla Fuengirolassa. Tällä kertaa lentomatkat sponsoroi Espanja.Com, sillä Tapio voitti Espanja.Comin 500 €:n matkalahjakortin viime vuoden arvonnassa.

Lehdot lensivät kotikaupungistaan AirBaltic-lentoyhtiöllä Riikan kautta Málagaan, josta matka jatkui jouhevasti taksilla Fuengirolan ILUNION Miramar -hotelliin. Sama hotelli on toiminut myös aiempien Fuengirolan lomien majoituspaikkana, sillä sen sijainti on keskeinen Miramar-ostoskeskuksen ja ranta-paseon läheisyydessä sekä myös hyvien linja-autoyhteyksien vieressä.

Espanja.Com tapasi pariskunnan Fuengirolassa heidän toiseksi viimeisenä lomapäivänään.

Tarja ja Tapio ILUNION Miramarin terassilla.

Aurinkoiset merenrantakohteet vetävät puoleensa

Ennen koronaviruspandemiaa Tarja ja Tapio matkustivat myös Kreetalla ja Kyproksella, jonne ovat vetäneet aurinko ja meri, samoin kuin Fuengirolassa. Pandemian jälkeen muut matkakohteet ovat ainakin toistaiseksi jääneet, ja kaikki matkat ovat suuntautuneet Fuengirolaan. Aikoinaan Tarja on matkustellut myös eri puolilla Eurooppaa.

– Olen aikoinaan kiertänyt Eurooppaa autoillen ja käynyt Tanskassa, Saksassa, Belgiassa, Luxemburgissa, Hollannissa, Ranskassa, Monacossa ja Italiassa, muistelee Tarja.

Lomaviikko kului mukavasti ja rennosti

Lehtojen lomaviikko on kulunut miellyttävissä merkeissä. Viikon aikana on tavattu Fuengirolassa osan vuodesta asuvaa ystävää, tehty ostoksia markkinoilla ja ostoskeskuksessa sekä hankittu tuliaisia lapsenlapsille ja kummitytölle.

Yksi Tarjan suosikkiostospaikoista on Miramar-ostoskeskus.

– Bussi menee hotellilta kätevästi suoraan Fuengirolan feria-alueelle, jossa kävimme tiistaimarkkinoilla, pariskunta kertoo.

Ennen kaikkea he ovat nauttineet auringosta ja kevättunnelmasta.

– Käveltiin myös hotellilta huvivenesatamaan, jossa kuljeskelimme hetken aikaa sekä katselimme veneitä. Aika kuluu hyvin kävellessä, ja koko reissu kesti neljä tuntia. Täällä on helppo liikkua, toteaa Tapio.

Fuengirolan satama-aluetta.

Aiemmilla Fuengirolan matkoilla Tarja ja Tapio ovat tutustuneet Aurinkorannikkoon laajemmin. Osan vuodesta paikan päällä asuvalla kaverilla on auto, ja hän on kierrättänyt pariskuntaa pitkin rannikkoa.

Työelämä rajoittaa matkustamista toistaiseksi

Tällä hetkellä niin Tarja kuin Tapio ovat vielä työelämässä. Tapio on jo ylittänyt eläkeiän, mutta työnantaja haluaa pitää miehen edelleen töissä.

– Olen ollut kaksi vuotta jo eläkkeellä, mutta silti käyn edelleen töissä. Teen kiinteistöhuollon sisätöitä, eli korjailen hanoja, wc-istuimia, automatiikkaa ja kaikkea mitä kiinteistönhoitoon liittyy. Vieläkään en meinaa päästä eläkkeelle, kun taas pyydettiin kahdeksi vuodeksi töihin, naureskelee Tapio

Tarja työskentelee puolestaan koulussa, jossa hän toimii koulunkäynninohjaajana erityisluokassa. Työtä ennen eläkeikää olisi jäljellä vielä kolme vuotta, mutta myös tästä työtehtävästä tuntuu olevan haasteellista päästä eläkepäivien viettoon.

– Minullekin sanottiin töissä, että et kai vielä silloin ole eläkkeelle jäämässä. Itselläni on jo jalat lähtökuopissa, mutta toisaalta oppilaat pitävät nuorina, ja vanhuus voisi iskeä, jos sieltä jäisi pois, miettii Tarja.

Tällä hetkellä Tarjan töiden vuoksi ainoa mahdollisuus matkustaa ulkomaille on oikeastaan juuri talviloma, sillä silloin myös koulut ovat lomilla. Kesä- ja syysloma kuluvat Virroilla sijaitsevalla mökillä.

Tulevaisuuden suunnitelmia

Tulevaisuutta ajatellen pariskunnalla on ollut Aurinkorannikko mielessä, ja sinne voisi tulla oleskelemaan pidemmäksikin aikaa.

– Olen katsellut sekä vuokra- että myyntiasuntoja Fuengirolasta, kertoo Tapio

– Emme välttämättä halua alueelle, jossa on paljon suomalaisia, vaan tämä länsipuoli kaupungista kiinnostaa enemmän. Täällä kuulee muitakin kieliä ja pääsee puhumaan vieraita kieliä enemmän, lisää Tarja.

Fuengirolan läntistä rantamaisemaa.

Molemmat kokevat Fuengirolan turvalliseksi ja helpoksi matkakohteeksi.

– Tavaroistaan kannattaa tietysti pitää huolta, kuten kaikkialla muuallakin, pariskunta vinkkaa.

Tapio on jo hieman tutustunut Espanjan kielen alkeisiin, ja Fuengirolassa pärjää melko hyvin myös englannilla. Tiukemmissa tilanteissa auttaa Tarjan mukaan ”viittomakieli” ja Google Translate.

Kotona Tampereella odottaa kaksi koiraa ja koirien hoitaja.

– Mikäli jatkossa vietämme Aurinkorannikolla pidempiä aikoja, voisimme tehdä matkan Euroopan läpi autolla, jolloin myös koirat kulkisivat helposti mukana, suunnittelee pariskunta.

Kuvat ja teksti päätoimitus Espanja.Com
Anu Koivusaari
anu.koivusaari@espanja.com

Anu Koivusaari

Päätoimittaja, viestintä ja markkinointi

Olen verkkomedia Espanja.Comin päätoimittaja. Lisäksi vastaan viestinnästä ja markkinoinnista sekä toimituksen johtamisesta. Toimitan Espanjassa asumiseen ja elämiseen liittyviä artikkeleita sekä matkakohdeartikkeleita Andalusian alueelta. Kirjoitan myös uutisia eri puolilta Espanjaa.
Juttuvinkkejä, palautetta ja kehitysideoita voi lähettää yllämainittuun sähköpostiosoitteeseen.
Toivotan miellyttäviä lukuhetkiä artikkeliemme ja uutistemme parissa!

Lue lisää Aurinkorannikon matkakohteista:

Tilaa kuulumiset Espanjasta sähköpostiisi!

Saat kaksi kertaa kuukaudessa uusimmat artikkelit ja asuntotarjoukset sähköpostiisi.