Päätoimitus - Costa del Sol

Loppiainen on Espanjassa vuoden odotetuin päivä

Julkaistu: 04.01.2025

Espanjassa loppiaisesta käytetään nimeä Día de los Reyes Magos. Se on yksi vuoden odotetuimmista päivistä ja koko joulukauden huipennus. Loppiainen on erityisesti lasten mieleen, sillä silloin kolme kuningasta, eli itämaan tietäjät, tuovat lahjat mukanaan. Lahjatoiveista kerrotaan lähettämällä kuninkaille kirje.

Espanjassa loppiaisen aikaan vierailevat eivät voi olla huomaamatta katukuvassa Día de los Reyes Magosiin liittyviä juhlallisuuksia. Ne alkavat jo 5. tammikuuta, vaikka varsinainen loppiainen on tammikuun 6. päivä. Loppiaisaattona järjestetään näyttäviä kulkueita (La Cabalgata de los Reyes), joita kaikenikäiset kokoontuvat seuraamaan.

Loppiaisaaton kulkue on tärkeä perinne Espanjassa, Andorrassa, Tsekeissä ja Puolassa sekä myös joissain osissa Meksikoa. Espanjassa kulkueen historia ulottuu 1800-luvulle.

Kolmen kuninkaan kulkue

Kuninkaiden kulkueessa päärooli on kolmella kuninkaalla, eli itämaan tietäjällä. He ovat nimeltään Melchor, Gaspar ja Baltasar. Kuninkaat saapuvat paikalle erilaisin kulkuneuvoin. Esimerkiksi Fuengirolaan he saapuvat helikopterilla ja Benalmádenaan veneellä. Sen jälkeen he osallistuvat erilaisista satuhahmoista ja karnevaaliväestä koostuvaan kulkueeseen.

Kuninkaat saapuivat viime vuonna Benalmádena Puebloon autoilla. Kuva Espanja.Com.

Kulkueesta heitellään karamelleja lapsille, jotka odottavat katujen varsilla muovipussien kanssa. Kulkueet aloittavat kulkunsa yleensä iltapäivällä noin kello 16–19 välillä, mutta jokaisella kaupungilla on oma aikataulunsa loppiaisperinteille.

Kulkueen koko riippuu paikkakunnan koosta. Esimerkiksi Madridissa ja Barcelonassa kulkueet ovat suuria, ja joissakin kaupunginosissa järjestetään myös omia pienempiä kulkueita. Ilta päättyy usein isoon ilotulitukseen, ja isommissa kaupungeissa se myös televisioidaan. Kulkueet vaikuttavat myös liikennejärjestelyihin, ja monet pysäköintialueet täyttyvät varhain.

Lapset saavat yön aikana kotiin ilmestyneet lahjat loppiaisaamuna. Nykyään Espanjassa tunnetaan myös joulupukki, joten monissa perheissä lahjoja jaetaan sekä jouluaattona että loppiaisena.

Roscon de Reyes

Loppiaisherkkuihin kuuluu Espanjassa Roscon de Reyes -niminen leivonnainen, jota myydään leipomoissa ja supermarketeissa. Kyseessä on pullakranssi, joka on koristeltu appelsiininviipaleilla ja muilla sokeroiduilla hedelmillä. Täytteenä käytetään kermavaahtoa tai erilaisia kreemejä.

Roscon de Reyes on pullakranssi, joka on koristeltu sokeroiduilla hedelmillä ja täytetty yleensä kermavaahdolla. Kuva iStock.

Kakku kuvastaa kuninkaan kruunua, ja siihen on piilotettu pieni lelu, jonka löytäjälle on luvassa onnea koko vuodelle. Jos taas lautaselle osuu härkäpapu, joutuu seuraavana vuonna vastaamaan kakun hankkimisesta.

Loppiaisaaton paraati 2025 Málagassa, Fuengirolassa ja Benalmádenassa

Málaga

Costa del Solin suurin loppiaiskulkue järjestetään Málagan kaupungissa 5. tammikuuta. Kuninkaat ja heidän apurinsa jakavat yli 8000 kiloa gluteiinittomia makeisia kulkueen varrella olevalle väkijoukolle. Kuninkaat saapuvat Málagan Alcazaba-linnoitukselle näillä näkyminen noin kello 17.00 iltapäivällä. Sateiden vuoksi on mahdollista, että kulkueen lähtöä joudutaan hieman aikaistamaan, joten aikataulu kannattaa vielä tarkistaa loppiaisaattona.

Ennen keskustaan saapumista kolme kuningasta kiertää ilahduttamassa lapsia Málagan eri kaupunginosissa. Alcazaba-linnoituksella kuninkaat vastaanottaa kaupungin pormestari, josta matka jatkuu kaupungintalolle Travesía Pintor Nogales -katua pitkin. Varsinainen paraati lähtee liikkeelle näillä näkymin kello 18.00 Málagan kaupungintalolta.

Paraati kulkee seuraavien katujen ja paikkojen kautta: Avenida de Cervantes-Plaza del General Torrijos-Paseo del Parque-Plaza de La Marina-Alameda Principal-Puente de Tetuán-Calle Nazareno del Paso-Calle Hilera-Puente de la Esperanza-Calle Prim-Calle Atarazanas-Calle Puerta del Mar-Alameda Principal-Plaza de la Marina ja päättyy Cortina del Muellelle. Lopuksi kuninkaat kävelevät Málagan katedraalille.

Fuengirola

Fuengirolan kuninkaiden kulkue on erityisen kiinnostava, sillä kuninkaat laskeutuvat Elolan jalkapallostadionille helikopterilla kello 10.30. Kaupungin pormestarin tervehtimisen jälkeen kulkue aloittaa matkansa kello 11.15, ja makeisia täyteen lastatut paraatiajoneuvot kulkevat ympäri Fuengirolan keskustaa ja Los Bolichesia.

Itämaan tietäjät saapuivat Fuengirolan jalkapallostadionille helikopterilla 5.1.2024. Kuva Ayuntamiento de Fuengirola.

Kulkueen matka alkaa Calle Mallorcalta ja se kulkee seuraavia katuja pitkin: Avenida de Mijas-Avenida Juan Gómez “Juanito”-Camino de Coín-Avenida Condes de San Isidro-Avenida Matías Sáenz de Tejada-Avenida Ramón ja Cajal-Avenida de Los Boliches.

Benalmádena

Benalmádenassa kuninkaita pääsee näkemään jo aamulla kello 10.30, jolloin Melchor, Gaspar ja Baltasar saapuvat laivalla Benalmádenan huvivenesatamaan, jossa heidät ottaa vastaan kaupungin pormestari. Kulkueet alkavat myöhemmin iltapäivällä ensiksi Benalmádena Pueblossa kello 12.00 ja sen jälkeen Arroyo de la Mielissä kello 15.00.

Vuoden 2024 loppiaiskulkuetta Benalmádena Pueblossa. Kuva Espanja.Com.

Benalmádena Pueblo: kulkue alkaa kello 12.00 Pueblon feria-alueelta ja jatkaa sieltä Juan Luis Peralta -kadulle. Tänä vuonna kulkue ei kulje pitkin historiallisia kapeita katuja, sillä niillä on meneillään tietöitä.

Arroyo de la Miel: kulkue lähtee Tivoli Worldin pysäköintialueelta kello 15.00, jatkaa läpi Arroyo de la Mielin keskustan katujen (Avenida del Tivoli-Rotonda Nuevitas-Avenida de la Estación-Avenida de la Constitución-Calle Las Flores-Calle Sierrasol-Avenida Inmaculada Concepción-Avenida García Lorca-Calle Andalucia-Calle Blas Infante-Avenida de la Constituciónja) ja loppuu Plaza de la Mezquita -aukiolle.

Vuoden 2024 loppiaiskulkuetta Benalmádenan Arroyo de la Mielissä. Kuva Espanja.Com.

Lähde
donquijote.org
sunsetbeachclub.es
fuengirola.es
diariosur.es

Pääkuva Espanja.Com
Teksti päätoimitus Espanja.Com
Anu Koivusaari
anu.koivusaari@espanja.com

Jaa:

Vapaana elävien delfiinien näkeminen Kanariansaarilla on unohtumaton elämys

Kaksikerroksisilla junavaunuilla lisää istumapaikkoja Costa del Solin lähijuniin