Observatorio del Turismon raportin mukaan Málaga on Espanjan kymmenen kävelykelpoisimman kaupungin listan kärjessä. Málagassa on myös huomattava määrä pyöräilyreittejä. Nämä seikat tekevät Costa del Solin pääkaupungista täydellisen lomakohteen myös aktiivimatkailijoille.
Kevään ja pian saapuvan kesän myötä monet haluavat nauttia ulkoilmasta ja liikkua enemmän. Olipa kyse valinnasta liikkua jalan tai polkupyörällä auton käyttämisen sijaan tai liikkumisesta urheilumielessä, fyysinen kunto kasvaa.
Observatorio del Turismon tutkimuksen mukaan 69,2 % Espanjan turisteista kulkevat jalan alueella, jossa he majoittuvat. Tutkimus myös paljastaa, että Málaga on Espanjan paras kaupunki jalankulkijoille. Siellä on 128 kävelyreittiä ja lisäksi 2163 pyöräilyreittiä. Málagassa on myös huomattava määrä viheralueita, 80 % kaupungin pinta-alasta.


Raportti koottiin käyttämällä aineistoa, jonka nojalla 20 espanjalaista kaupunkia asetettiin paremmuusjärjestykseen perustuen niiden houkuttelevuuteen kävelyn ja aktiivisen elämäntavan näkökulmasta. Aineisto muodostui yhdeksästä eri tekijästä, joita olivat muun muassa kaupungin asukasluku sekä kävelyteiden, viheralueiden ja pyöräteiden määrä. Pyöräteiden määrä on merkityksellinen, sillä niiden avulla lyhyellä lomalla olevat turistit pystyvät tutustumaan kaupunkiin nopeasti.

Tekijöiden normalisoidut arvot laskettiin yhteen, ja kaupungeille annettiin kokonaispistemäärät, joiden perusteella ne asetettiin järjestykseen kävely- ja pyöräilykelpoisuuden suhteen. Málaga sijoittui vertailussa ensimmäiseksi.
Toiseksi sijoittui Zaragoza, jossa on eniten kävelyreittejä (203). Kaupungin tunnetuimpiin nähtävyyksiin, kuten Basílica de Nuestra Señora del Pilar -kirkkoon ja Parque Grande José Antonio -puistoon, on mahdollista tutustua jalkaisin.
”Top kolmosen” viimeinen kaupunki on Mallorcan pääkaupunki Palma de Mallorca, jossa vähemmän kävelyreittejä (59), mutta eniten pyöräilyreittejä (4825) ja merkittävä määrä (64,90 %) viheralueita kaupungin pinta-alasta, joissa voi nauttia ulkoilmasta ja auringosta.
Muut “top kympin” saavuttaneet kaupungit ovat järjestyksessä Gijón, Murcia, Barcelona, Madrid, Bilbao, Granada ja Elche.
Lue lisää:
Málagan parhaimmat näköalapaikat – nauti maisemista yläilmoista käsin
Toukokuu Costa del Solilla – mitä nähdä ja tehdä?
Mitkä ovat Costa del Solin kauneimmat rannat?
Nauti Málagan välimerellisestä ilmapiiristä
Lähde
diariosur.es
malagaes.com
eleespanol.com
Kuvat ja teksti päätoimitus Espanja.Com
Anu Koivusaari
anu.koivusaari@espanja.com
