Koronaviruspandemia herättää monissa pelkoa ja tämä saattaa purkautua väkivaltaisena käytöksenä. Ulkonaliikkumiskielto Espanjassa pakottaa perheet olemaan pitkiä aikoja kotona samassa tilassa ja tämä saattaa olla entistäkin vaikeampi tilanne perheväkivallasta kärsiville. Apteekit auttavat näissä tilanteissa.
Nyt perheväkivallan uhreilla on mahdollisuus pyytää ulkopuolista apua apteekissa asioidessaan. Se tapahtuu pyytämällä apteekin myyjältä ”Mascarilla-19” (mascarilladiecinueve). Mascarilla tarkoittaa hengityssuojaa ja 19 (diecinueve) viittaa Covid-19:een.
Kun apteekissa kuullaan mascarilladiecinueve-salasana, henkilökunta soittaa välittömästi 112-hätänumeroon, mikä käynnistää välittömästi perheväkivaltatapausten viranomaistoimenpiteet eli ensivaiheessa tuo poliisit paikalle.
Mascarilla-19 käynnistyi alun perin maaliskuussa Kanarian saarilla sikäläisen tasa-arvoinstituutin aloitteesta. Sittemmin se on laajentunut useisiin Espanjan maakuntiin, kuten Andalusiaan, Extremaduraan, Kataloniaan, Madridiin ja Valenciaan.
Palvelusta kertovia julisteita on toimitettu apteekkeihin, jotta ne pistäisivät sellaisen näkyvälle paikalle asiakastiloihin tai näyteikkunaan kertomaan, että apua on saatavilla vaikeaan tilanteeseen.
Katso tästä video, jossa keskustelemme psykologi Camilla Lindströmin kanssa siitä, miten säilyttää mielen tasapaino kriisitilanteissa.
Lähteet: Instituto de Igualdad de Canarias, RTVE