Espanjan terveysministeri Salvador Illa kertoi perjantaina pitämässään tiedotustilaisuudessa ministeriön suunnitelmasta koronarokotusten organisoimiseksi ensi vuoden aikana.
Ministeriön suunitelmassa rokotettavat on jaettu viiteentoista ryhmään, jotka rokotetaan kolmessa vaiheessa kolmen ensimmäisen vuosineljänneksen aikana.
Salvador Illan mukaan ensimmäisessä vaiheessa eli tammi-maaliskuun aikana rokotetaan vanhusten hoitokotien asukkaat ja hoitohenkilökunta, sairaanhoitosektorin työntekijät sekä vaikeasti vammaiset henkilöt. Heitä on koko Espanjassa yhteensä noin 2,5 miljoonaa henkilöä.
Toisessa ja kolmannessa vaiheessa terveysministerin mukaan rokotetaan seuraavat henkilöryhmät: yli 64-vuotiaat (n. 9 miljoonaa), riskiryhmiin kuuluvat (mm. sydän- tai keuhkotautaudit, diabetes, liikalihavuus), suljetuissa tiloissa työskentelevät, sosioekonomisesti heikossa asemassa olevat, opetustyötä tekevät, tärkeissä työtehtävissä olevat, lapset, teini-ikäiset ja nuoret, vakavimmilla tartunta-alueilla asuvat, raskaana olevat sekä imettävät naiset, aikaisemmin koronatartunnan jo saaneet sekä muu aikuisväestö.
Rokotusryhmien määrä voi ministerin mukaan nousta 18:aan, mikäli esimerkiksi vanhusten kanssa asuvat nuoret eritellään omaksi ryhmäkseen.
Alustava runkosuunnitelma
Salvador Illan mukaan toisen ja kolmannen vaiheen ryhmien rokotusjärjestyksestä päätetään myöhemmin ensi vuoden alkupuolella, kunhan on saatu enemmän tietoa käytettävissä olevista rokotteista ja niiden saatavuudesta. Hänen mukaansa kyseessä on runkosuunnitelma, jota todennäköisesti joudutaan päivittämään useamman kerran ensi vuoden mittaan.
Runkosuunnitelmaan kuuluvat myös logistiset ratkaisut, tilastointi ja tiedotus sekä koordinointi ja yhteistyö eri autonomisten alueiden kanssa.
Suunnitelmiin voikin tulla muutoksia autonomisten maakuntien taholta. Ne näet vastaavat muutenkin käytännössä Espanjan terveydenhoitosektorin toimivuudesta ja organisoimisesta, kun keskushallituksen terveysministeriöllä on lähinnä vain valvova rooli.
Teksti: Arto Ryynänen
Lähde: Espanjan terveysministerin tiedotustilaisuus 27. marraskuuta
Kuva: Pixabay