Poikkeustilannetiedotus

Koronarajoitukset tiukentuvat edelleen

Julkaistu: 16.01.2021

Rajoituksia tiukennetaan entisestään koronapandemian hillitsemiseksi Espanjassa. Lisäksi useat aluehallintopäättäjät ovat viime päivinä kehottaneet maan hallitusta säätämään viime kevään tapaan poikkeustilan, jotta viime päivinä lujasti vauhdittunut tartuntalukujen kasvu saataisiin laantumaan.

Tiukka ’lockdown’ eli yhteiskunnan sulkeminen viime kevään tapaan näyttää siten olevan yhä lähempänä. Sitä kannattavat erityisesti terveydenhoidon asiantuntijat, käy ilmi El País -lehden tekemästä haastattelukierroksesta. Espanjan keskimääräinen ilmaantuvuusluku on nyt yli 500, mikä jatkuessaan johtaisi sairaaloiden hoitokapasiteetin ylittymiseen.

Toistaiseksi eri itsehallintoalueet säätelevät alueidensa rajoituksia annetuissa puitteissa. Andalusiassa myymälöiden, kahviloiden, baarien ja ravintoloiden on suljettava viimeistään kuudelta illalla sunnuntaista alkaen. Ryhmäkokoontumisten maksimimäärä on neljä henkilöä ja provinssista toiseen liikkuminen on toistaiseksi kielletty ilman kirjallisesti perusteltua syytä ja lupaa.

Ulkonaliikkumiskielto jatkuu Andalusiassa entisellään eli on voimassa klo 22–06 eli samoin kuin muualla Espanjassa paitsi Madridissa, jossa se alkaa tuntia myöhemmin. Andalusian aluejohtaja Juanma Moreno pyysi perjantaina maan hallitukselta, että se sallisi liikkumiskiellon alkavaksi jo iltakahdeksalta. Tosin Castilla y Leónin maakuntajohto määräsi ulkonaliikkumiskiellon alkavaksi jo klo 20.00, vaikka maan terveysministeriö oli evännyt pyynnön lainvastaisena.

Paikallisesti Andalusiassa on määrätty eristykseen ne kylät ja kaupungit, joissa ilmaantuvuusluku on yli 500. Paikkakunnilta ei saa poistua tai niihin mennä ilman perusteltua syytä. Andalusiassa paikkakuntia on yhteensä 219, joista Málagan seudulla 35: Teba, Almargen, Monda, Alameda, Salares, Ardales, Igualeja, El Borge, Benamocarra, Cartajima, Coín, Alfarnatejo, Alhaurín el Grande, Algatocín, Alcaucín, Alfarnate, Villanueva del Rosario, Moclinejo, Gaucín, Álora, Faraján, Sayalonga, Comares, Vélez-Málaga, Genalguacil, Ronda, Algarrobo, Mollina, Cañete la Real, Benarrabá, Manilva, Alhaurín de la Torre, Canillas de Albaida, Villanueva del Trabuco ja Arenas.

Teksti: Arto Ryynänen
Lähteet: El País, El Mundo
Kuva: Pixabay

Jaa:

Parhaan suojan antavat markettien maskit

Tartunnat lisääntyneet Andalusiassa