Koronatapausten määrä laskenut Costa del Solilla

Julkaistu: 08.09.2021
PoikkeustilannetiedotusUusimmat
add one

Aurinkorannikolla uusien koronatartuntojen ilmaantuvuusluku eli lukumäärä 100.000 asukasta kohden viimeisen kahden viikon aikana on nyt 82 prosenttia elokuun vastaavaa aikaa alempi.

Málagan seudun ilmaantuvusluku oli 8. syyskuuta 129, kun kuukausi sitten tartuntojen ollessa enimmillään lukema oli 719,6. Viides korona-aalto on koetellut Espanjaa jo kolmen kuukauden ajan.

Tilanne on vastaava lähes koko Andalusiassa muutamia yksittäisiä paikkakuntia lukuunottamatta. Cádizissa ilmaantuvuusluku on painunut jo 63 tapaukseen. Sevilla on edelleen melko korkean riskitason aluetta 209 tapauksella. Málagan kaupungin ilmaantuvuusluku on nyt 140,9, kun se hipoi tuhatta elokuussa.

Koronaviruksen aiheuttamien kuolintapausten määrä on edelleen suhteellisen korkea kesän runsaista tartuntamääristä johtuen. Andalusiassa menehtyi kuluneen vuorokauden aikana 27 henkilöä. Uusia tartuntoja rekisteröitiin 680, kun heinä-elokuussa päiväkohtaiset luvut olivat nelinumeroisia.

Pandemian alusta lähtien Andalusian terveysviranomaiset ovat rekisteröineet 792.756 koronatartuntaa ja 11.005 viruksen aiheuttamaa kuolintapausta.

Teksti: Arto Ryynänen / Espanjan Sanomat
Lähde: Instituto de Estadística y Cartografía de Andalucía (IECA)

Jaa:

Aitoa espanjalaista tunnelmaa Etelä-Espanjan kauneimmissa valkoisissa kylissä

Asuntokauppojen volyymi palannut entiselleen

add one

Mitä mieltä olet uudesta Espanja.Com-sivustosta?

Anna meille palautetta, niin voimme kehittää sivustoa yhdessä parempaan suuntaan.