Poikkeustilannetiedotus

Koronatartuntatilanne pysynyt melko vakaana Espanjassa

Julkaistu: 21.05.2021

Vaikka poikkeustila ulkonaliikkumiskieltoineen lopetettiin Espanjassa kaksi viikkoa sitten, koronatartuntojen määrä on pysynyt koko maassa ainakin toistaiseksi suhteellisen ennallaan.

Terveysviranomaisten mukaan on kuitenkin toistaiseksi aikaista tehdä pandemian etenemisestä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, sillä liikkumisen vapautuminen ja ravintolapalvelujen lähes täydellinen avautuminen yleisölle voivat jatkossa nostaa tartuntalukuja.

Tilastot Andalusiassa

Andalusiassa perjantaina 21. toukokuuta tilastoitiin 1.380 koronatartuntaa kuluneen vuorokauden aikana, joka on 32 vähemmän kuin edellispäivänä ja 222 vähemmän kuin edellisviikolla vastaavaan aikaan.

Koronatartunnan aiheuttamiin komplikaatioihin oli hallintoalueella menehtynyt seitsemän henkilöä vuorokauden mittaan, kun edellispäivänä kuolleita oli kolmetoista ja viikkoa aikaisemmin yksitoista.

Ilmantuvuusluku Andalusiassa on nyt keskimäärin 166, kun Aurinkorannikolla vastaava lukema on 125. Costa del Solin koronatilanne on ollut koko pandemian ajan alueen keskiarvoa parempi.

Suomalaisten suosimilla alueilla ilmaantuvuusluvut olivat perjantaina seuraavat: Alhaurin de la Torre 119, Benalmádena 117, Estepona 184, Fuengirola 72, Málaga 129, Marbella 128, Mijas 135, Nerja 57, Torremolinos 100.

Ilmaantuvuusluku kertoo tartuntojen määrän 100.000 asukasta kohden viimeksi kuluneen 14 vuorokauden aikana. Viimeksi kuluneen viikon aikana uusia tartuntoja ilmeni Benalmádenassa 39, Fuengirolassa 27, Mijasissa 50 ja Torremolinosissa 30.

Teksti: Arto Ryynänen
Lähteet: Sur, Instituto de Estadística y Cartografía de Andalucía (IECA)

Jaa:

Uutiskirje Touko 02/21

Ulkosuomalaisuuden äärellä: Maailmalla asuvat suomalaiset kokoontuvat Suomi-kylään