Espanjassa asetetun ulkonaliikkumiskiellon jälkeen kunnat alkoivat määritellä kuinka kauas koiraa voi viedä kävelylle. Matkat vaihtelevat 1-1000 metriin riippuen kunnasta. Valtiosihteeri Rafael Pérez Ruiz on lähettänyt kaupungeille viestin, että kaupungit eivät voi määritellä matkan pituutta.
Sallituissa etäisyyksissä on ollut isoja eroja aina Jaenin yhdestä metristä Madridin 1000 metriin. Espanjassa on kuitenkin 8 131 kaupungintaloa ja säännöt eivät voi olla eroavat. Tästä syystä ja vastauksena eläinjärjestöjen valituksiin valtiosihteeri on lähettänyt lausunnon kaikille Espanjan kaupungeille muistuttaen, että ”paikallishallinnoilla on valtuudet toteuttaa vain ylimmän hallintoelimen määräyksiä, eivätkä he voi lisätä niihin omia määräyksiä.”
Useat kunnat ovat saman tien mitätöineet annetut ulkoilutusmääräykset. Esimerkiksi Algeten ja Tres Cantoksen kunnat Madridissa, joissa oli määrätty etäisyydeksi 200 metriä ja lisäksi asetettu tietyt kellonajat, jolloin koiria sai ulkoiluttaa, ovat peruuttaneet rajoitukset.
Koiran ulkoilutuksesta määrätään tällä hetkellä, että sen tulee tapahtua koiran tarpeiden tekoa varten, ei kuntoilumielessä. Kävelyn tulee olla mahdollisimman lyhytkestoinen, mutta niin, että koira saa tehtyä tarpeensa, ja sen tulee tapahtua mahdollisimman lähellä kotia. Eli aika ja etäisyys ovat koirakohtaisia. Vain omaa koiraa voi ulkoiluttaa ja ulkoiluttajia voi olla vain yksi. Koiran ulosteet pitää siivota pois ja pissan päälle ruiskuttaa vettä. Pitää myös muistaa etäisyys muihin koiriin ja niiden omistajiin.
Lähde:
20minutos.es