Espanjassa harkitaan karanteeniajan lyhentämistä ja lisätään uusia julkisen sektorin testauspaikkoja. Niihin ovat pääsääntöisesti oikeutettuja vain paikallisen julkisen sairaanhoidon piiriin kuuluvat. Turististatuksella olevan on halutessaan mentävä koronatestiin yksityiselle terveysasemalle. Kokosimme toimintaohjeet suomalaisille.
Netistä ei kovinkaan helposti löydy tietoa siitä miten toimia Espanjassa jos epäilee saaneensa koronatartunnan. Kaupunkien ja terveyskeskusten sivuilla painotetaan rokotuksia enemmän kuin testausinformaatiota.
Jos sinulla on koronaoireita
Jos oirehtiminen on huomattavaa eli kuume nousee korkealle ja/tai on hengitysvaikeuksia tai rintakipuja, on soitettava oman alueen Covid19-palvelunumeroon tai lähdettävä terveyskeskuksen ensiapuun (Urgencias).
Espanjan itsehallintoalueiden koronapäivystysnumerot löytyvät täältä.
Jos terveystilanne on hälyttävä, voi myös soittaa yleiseen hätänumeroon, joka on 112.
Lievästi oireilevan kannattaa siis soittaa tuohon oman alueen koronapäivystysnumeroon, jossa arvioidaan tilanne ja annetaan toimintaohjeet sekä mahdollisesti aika lääkärille ja testiin. Päivystykseen ei oireettomia altistuneita tai vain lievästi sairaita toivota, ruuhkaa on terveyskeskuksissa muutenkin.
Julkisen terveydenhoidon koronatestaukset on tarkoitettu heille, joilla on voimassa oleva Seguridad Social -tunnus. Pelkkä tarjeta de residencia -kortti ei siis riitä.
EU-kelakortti eli kansainvälinen sairasvakuutuskortti oikeuttaa sairaanhoitoon, kun vaiva on akuutti – myös oireellisessa koronatapauksessa. Eli, jos oireet ovat vakavat, myös turististatuksella Espanjassa olevat ulkomaalaiset otetaan sairaalahoitoon.
Jos olet valmismatkalla, niin kannattaa ottaa yhteys ensin matkaoppaaseen.
Jos olet altistunut
Jos epäilet koronalle altistumista, kannattaa pyrkiä testaamaan tilanne. Julkisella puolella on testauspaikkoja yleensä terveyskeskuksissa. Jos sinulla ei ole Seguridad Social -korttia, voit käydä ostamassa apteekista antigeenitestin tai mennä yksityiselle klinikalle testaukseen. Apteekista ostettavan antigeenitestin hinta on Espanjassa tällä hetkellä noin 5-10 euroa ja lääkäriasemilla teetettävien 40 euroa. Varmimman tuloksen antavan PCR-testin hinta on yksityisillä lääkäriasemilla sadan euron tuntumassa.
Päivystyspoliklinikka tai ensiapu ei ole altistuneen ja varmuuden vuoksi testaajan oikea osoite.
Espanjan terveysviranomaisten 21. joulukuuta tekemän linjauksen mukaan koronatartunnan saaneen kanssa kontaktissa olleen ei tarvitse enää sulkeutua karanteeniin, mikäli hän on rokotettu. Viranomaiset suosittelevat tilanteen varmistamista testillä, sillä erityisesti omikronvariantin tarttuvuus on korkea.
Rokottamaton, vaikka oireeton, joutuu altistuttuaan karanteeniin seitsemäksi päiväksi.
Olet testattu positiiviseksi, mutta olet oireeton
Mikäli oireita ei ole tai ne ovat lieviä, eli ei ole tarvetta lääkärikäyntiin, on jäätävä karanteeniin. Voimassa olevan linjauksen mukaan tartunnan saaneen on pysyttävä poissa julkisilta paikoilta vähintään kymmenen päivän ajan, sillä oireita voi ilmetä vielä pari viikkoa altistumisesta. Espanjassa kuitenkin parhaillaan harkitaan karanteeniajan lyhentämistä Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian tapaan, joissa karanteeniajat ovat nykyään 5–7 päivää. PÄIVITYS 30.12.21: Karanteeni aika lyhennettiin seitsemään päivään.
Suuri osa tartunnoista leviää perhepiirissä. Siksi tartunnan saaneen on pysyteltävä omassa huoneessaan muista erillään.
Jos tartunnan saanut käyttää samaa kylpyhuonetta muiden kanssa, se on desinfioitava aina tartunnan saaneen käytön jälkeen. Hänen on käytettävä FFP2-kasvomaskia, joka on myös muille suositeltavin malli. Kaikkien perheenjäsenten on hyvä käyttää kasvomaskia sairastuneen läheisyydessä. Käsihygieniasta on pidettävä koko huoneistossa mahdollisimman hyvää huolta.
Lisää testauspaikkoja
Andalusiaan ollaan lisäämässä uusia testauspaikkoja, joko terveyskeskuksiin tai erillisiä testauspaikkoja. Cádiziin, Málagaan, Granadaan, Sevillaan, Córdobaan, Jaéniin ja Almeriaan avataan yhteensä 91 uutta paikkaa. Lista paikoista löytyy täältä.
Teksti: Arto Ryynänen
Lähteet: www.mscbs.gob.es , Comisión de Salud Pública, El País, www.europapress.es,