Pandemian kolmas aalto vaimentunut Espanjassa

Julkaistu: 25.02.2021
Poikkeustilannetiedotus
add one

Koronapandemian kolmas aalto on ollut viime päivinä selvästi laantumaan päin Espanjassa. Korkeimmillaan kolmannen aallon aikana tartuntojen ilmaantuvuusluku oli keskimäärin 900 tammikuun 27. päivänä, kun 23. helmikuuta se oli laskenut 332:een.

Viimeksi kuluneen viikon aikana päivittäisten tartuntatapausten määrä on laskenut koko Espanjassa keskimäärin 58 prosenttia.

Terveysviranomaiset varoittavat kuitenkin, ettei rajoitus- ja suojatoimia olisi syytä lieventää merkittävästi ainakaan toistaiseksi, koska erityisesti viruksen brittimuunnos on aikaisempaa tarttuvampi, mistä syystä virus todennäköisesti leviää aikaisempaa helpommin jatkossa.

Suomessa kolmas aalto on vasta kiihtymisvaiheessa, mistä syystä Suomessa ollaan ottamassa käyttöön samoja poikkeusrajoituksia, jotka ovat olleet käytössä eri puolilla Espanjaa jo pitkään.

Espanjassa on asiantuntijoiden mukaan odotettavissa pandemian neljäs aalto viimeistään pääsiäisen jälkeen, jos joulun tavoin ihmiset liikkuvat pääsiäisloman aikana normaalia enemmän.

Teksti: Arto Ryynänen
Lähteet: El País, ABC

Jaa:

Andalusian päivää vietetään 28. helmikuuta!

Parhaat aktiviteetit talvilomalle Espanjassa

add one