Poikkeustilannetiedotus

Taas peruutettiin hallituksen antamissa säännöksissä

Julkaistu: 03.06.2020

Terveysministeriö joutui jälleen perumaan annettuja lupauksia. Uudemman kerran Espanjan terveysministeri Salvador Illa on joutunut ilmoittamaan muutoksista koskien hallituksen toimia koronarajoitusten purkamisen toteuttamisessa. Maakuntien väliset liikkumisrajoitukset pidetään voimassa edelleen.

Viime viikonloppuna pääministeri Pedro Sánchez sekä liikenneministeri José Luis Ábalos kertoivat julkisuuteen, että kansalaiset voivat liikkua vapaasti kolmosvaiheessa olevien maakuntien välillä ensi viikolla.

Tiistaina terveysministeri joutui hallituksen tiedotustilaisuudessa ilmoittamaan, ettei pääministerin ilmoitus pidäkään paikkaansa, vaan maakuntien väliset liikkumisrajoitukset pidetään voimassa edelleen.

Niinpä kolmosvaiheessa onkin mahdollista liikkua ainoastaan oman maakunnan sisällä ja vain niiden provinssien välillä, jotka ovat jo edenneet kolmanteen vaiheeseen.

Siten maakuntien välillä voidaan nykytiedon valossa liikkua vasta sitten, kun ne ovat ohittaneet kolmosvaiheen – näin, ellei hallitus jälleen käännä kelkkaansa.

Suurin osa Espanjasta siirtyy 3-vaiheeseen ensi maanantaina 8. kesäkuuta. Silloin alkaa hallituksen lupauksen mukaan myös poikkeustilan viimeinen kahden viikon jatkoaika, josta Espanjan parlamentti tekee päätöksen keskiviikon istunnossaan.

Teksti: Arto Ryynänen
Lähde: Espanjan hallituksen tiedotustilaisuus 2.6.2020
Kuva: Flickr / Madrid Emergency Vehicles

 

Jaa:

Virtuaaliset menovinkit 5.-11.6.2020

Koronaviruksen teho näyttää hiipuneen