Ikkunalla on tärkeä rooli asunnossa

Julkaistu: 14.03.2018
Remontointi ja rakentaminenSisustus ja puutarha

Asuntoa remontoidessa kannattaa kiinnittää huomio myös ikkunoihin, sillä valonlähteenä toimivat ikkunat ovat myös tärkeä osa asunnon lämpö- sekä äänieristystä. Voit vaikuttaa mm. ikkunoiden sijaintiin, malliin ja kokoon.

Ilmansuunta

Ikkunan ollessa rakennuksen eteläisellä puolella kannattaa sitä hyödyntää auringonvalon ja lämmön lähteenä ja tehdä ikkunasta kooltaan suurempi. Kesäistä kuumaa aurinkoa varten kannattaa asentaa suojaava markiisi tai ranskalaistyyppiset puiset säleovet. Jos ikkuna suuntaa pohjoiseen, on käytännöllisempää valita pienempi ikkuna. Esimerkiksi lämpölasit tai moninkertainen ikkuna myös tiivistää asuntoa.

Asuntotyyppi

Ikkunoita valitessa huomioi asunnon tyyppi. Omakotitalossa ikkunoita on usein neljällä eri sivulla. Ikkunoiden koko voi vaihdella, mutta tyylin tulee kuitenkin olla yhdenmukainen ja sopia kunkin huoneen käyttötarkoitukseen.  Katutason asuntotyypissä on usein patio, parveke tai terassi, jonne on mukava päästä helposti. Tähän tarkoitukseen liukuovi on kätevä.

Valon määrä

Jotta sisätilaan saadaan mahdollisimman paljon valoa, kannattaa ikkunat sijoittaa vastakkaisille seinille tai kulmittain. Näin tilaan saadaan mahdollisimman paljon valoa sekä tuuletettaessa ristiveto. Huoneen ainoan ikkunan paras kohta on seinän keskikohtaan. Siten valo jakaantuu symmetrisesti. Kulmaikkuna voi tuoda asuntoon mahtavasti valoa sekä näkymää, jotka eivät muuten olisi mahdollisia. Aina kun mahdollista tee ikkunat lattiasta kattoon yltäviksi, sillä se lisää tilantuntua.

Ikkunnan muoto ja koko

Eniten valoa huoneeseen tuovat korkeat pystyikkunat, jotka sopivat myös paremmin talon rakenteisiin ja mahtuvat kantavien rakenteiden väleihin. Nyrkkisääntönä pidetään, että ikkunan koon tulisi olla vähintään yksi kymmenesosa huoneen tilasta. Perinteinen vaakaikkuna päästää sisään vähemmän valoa. Kaari-ikkunat ovat tyypillisiä espanjalaisissa asunnoissa ja pyöreillä ”hytti-ikkunoilla” saadaan asuntoon yksilöllinen ilme. Lasittamalla parvekkeen tai terassin saat yhden valoisan lisähuoneen.

Avaustekniikka

Ikkunan paikan ja mallin valinnan jälkeen kannattaa harkita myös ikkunan avaamisen tekniikka. Vaihtoehtoja on monia ja tila sekä käyttötarkoitus määräävät aukeaako ikkuna sisälle vai ulos, nostaen, vetäen tai liukuen. Lopusksi tyyli ja käyttötarkoitus ratkaisevat ikkunanpuitteiden materiaalin sekä värityksen.

 

 

 

 

 

 

 

Tiedot ja kuvat: idealista.com
Kansikuva: Pixabay

Jaa:

Rakennuslupien puuttuminen Espanjassa

Espanja.Com Uutiskirje maalis 1/18