Tämä palsta on hyvin tärkeä minulle, kertoo Luis Villalba Torremolinoksen eläkeläisten viljelypalstalla. Hän voitti arvonnassa palstan viljeltäväksi ja kerää sieltä nyt satoa ympäri vuoden.
Luis Villalba ja muut ahkerat olivat heti joulun jälkeen aamulla aikaisin hoitamassa kasveja ja keräämässä satoa. Muun muassa porkkanaa, perunaa, sipulia, varsisipulia, purjoa ja kaalia ovat hyödyntäneet sekä Luis vaimoineen että heidän kaksi poikaansa ja heidän perheensä. -Vielä muutama artisokkakin on jäljellä, kertoo Luis. -Tomaatit eivät ole nyt parhaimpia, sillä istutin ne kesällä. Luis painottaa, että paras sato saadaan, kun siemenet kylvetään talvella.
Tunnetusti puutarhanhoito on mitä parhainta hyötyliikuntaa sekä mielen virkistäjä. Tämä on oivallettu Torremolinoksen kaupungintalolla, joka on tarjonnut eläkeläisille viljelypalstoja hoidettavaksi.
Huerto Urbano Municipalin eli Torremolinoksen kaupungin Pinillossa omistaman viljelypalsta-alueen tontit arvottiin halukkaiden eläkeläisten kesken. -Saimme oikeuden niiden viljelyyn kahdeksi vuodeksi, kertoo Luis. -Se on kuitenkin aivan liian lyhyt aika. Maaperä ei ole parasta viljelyyn sillä se on aika kivistä ja olen joutunut tekemään ison työn sen parantamiseksi. Ja nyt kun kaikki kasvit alkavat kukoistaa, niin minun pitäisi luopua tästä, murehtii Luis. Tämä on minulle henkireikä ja todella tärkeä paikka.
Luis kävelee kaupungin toiselta laidalta joka päivä tontille ja toteaa, että sekä kävely että palstan hoito pitävät hänet hyvässä kunnossa. Niin fyysisesti kuin psyykkisesti. -En tiedä mitä teen, jos joudun nyt luopumaan tästä. Meillä pitäisi olla pidempi käyttöoikeus palstaan, Luis lähettää terveisiä kaupungintalolle. -Näitä pitäisi saada lisää ja myös vanhainkotien yhteyteen, tuumimme yhdessä.
Tuossa vieressä on muutama palsta, joita ei kukaan hoida. Ne pitäisi jakaa aktiivisimmille viherpeukaloille, sillä tulijoita olisi, hän lisää.
Tämä jos mikä säästää kaupungin varoja, sillä hyvinvoivat vanhukset eivät täytä sairaspaikkoja. Sukua ruokkiva isovanhempi kokee myös olevansa tärkeä ja jokainen haluaa tuntea olevansa hyödyllinen. Monelle eläkeläiselle saattaa palstan sato olla tervetullut myös taloudellisesti.