Hyppää sisältöön

Espanjalaisten kaupunginjohtajien vuosipalkat vaihtelevat nollasta sataantuhanteen euroon

Espanjalaisten kaupunginjohtajien palkkaerot ovat huomattavan suuria. Maakuntiensa pääkaupungeissa Madridissa, Bilbaossa ja Barcelonassa kaupunginjohtajat ansaitsevat yli 100 000 euroa vuodessa, kun taas lukemattomien pikkukaupunkien kaupunginjohtajat hoitavat tehtäviään saamatta euroakaan.

Vuoden 2025 julkisen hallinnon palkkaraportin mukaan Espanjassa on yli 2000 kuntaa, joiden pormestareille ei makseta ollenkaan palkkaa. Sadoilla muilla paikkakunnilla vuosipalkkio on 1–1000 euroa, eli sillä on lähinnä symbolinen arvo.

Turistialueilla isommat palkat

Hyväpalkkaisia kaupunginjohtajia löytyy myös niistä kunnista, joiden koko ja budjetti ovat suurempia kuin maakuntien pääkaupungeilla. Huomiota herättävin esimerkki on Marbella, jonka kaupunginjohtaja saa 95 464 euroa vuodessa. Palkka on suurempi kuin Valencian, Almerían, Zaragozan tai A Coruñan pormestareilla, vaikka Marbella on asukasluvultaan selvästi pienempi kuin nämä kaupungit.

Marbellan kaupungintalo sijaitsee vanhan kaupungin alueella.

Fuengirolan kaupunginjohtajan vuosiansiot olivat 84 244 euroa ja Torremolinosin 69 721 euroa. Palkat ovat isommat kuin keskikokoisissa maakuntien pääkaupungeissa Huescassa, Ávilassa tai Lugossa.

Fuengirolan kaupunginjohtaja Ana Mula.

Asteikon toisessa ääripäässä ovat tuhannet pienet maaseutukunnat, joissa kaupunginjohtajat työskentelevät osa-aikaisesti tai eivät ollenkaan. Näillä paikkakunnilla kaupunginjohtajat pitävät vakituisen työnsä ja hoitavat tehtäviään lähinnä vapaa-ajallaan. Esimerkkejä ovat Navas del Rey Madridissa, jossa kaupunginjohtajalle maksetaan yksi euro vuodessa, ja La Pola de Gordón Leónissa, jossa vastaava luku on vajaat kolme euroa.

Tilastoissa tutkittiin 6858 kuntaa. Niissä 3500 on sellaisia, joiden kaupunginjohtajat tekevät päätyökseen jotakin muuta. Heidän vuosipalkkionsa koostuu lähinnä erilaisista lisistä ja korvauksista ja on keskimäärin 1660 euroa.

Osa-aikaisessa työsuhteessa on 1656 kaupunginjohtajaa, heidän vuotuinen keskiansionsa on 19 560 euroa. Päätyökseen kaupunginjohtajan tehtäviä hoitaa 1615 henkilöä ja heidän keskipalkkansa on 44 118 euroa.

Kaupunginjohtajien vuositulot 30:ssa eniten palkkaa maksavassa kaupungissa

KuntaKorvaus vuonna 2024Korvaus vuonna 2020
1.Madrid (Madrid)110 688108 518
2.Bilbao (Bizkaia)105 55797 144
3.Barcelona (Barcelona)104 000100 000
4.San Sebastián (Guipúzcoa)96 96687 952
5.Vitoria-Gasteiz Alava)96 01690 526
6.Sevilla (Sevilla)95 68586 359
7.Málaga (Málaga)95 50181 581
8.Marbella (Málaga)95 46514.800 (ei päätoiminen)
9.Burgos (Burgos)94 55574 191
10.Valencia (Valencia)94 29186 361
11.Getxo (Bizkaia)92 20183 399
12.San Cristóbal de La Laguna (Santa Cruz de Tenerife)91 17273 041
13.Almería (Almería)91 10282 633
14.Zaragoza (Zaragoza)88 92981 389
15.Roquetas de Mar (Almería)88 53469 170
16.Portugalete (Bizkaia)88 40380 185
17.Torrejón de Ardoz (Madrid)87 78372 619
18.Amorebieta-Etxano (Bizkaia)87 29870 939
19.Alcalá de Henares (Madrid)87 24472 000
20.Rozas de Madrid, Las (Madrid)87 12179.501
21.Pozuelo de Alarcón (Madrid)86 95081 188
22.Fuengirola (Málaga)84 24469 134
23.Alicante (Alicante)84 17073 547
24.Móstoles (Madrid)83.80479.695
25.Cuenca (Cuenca)83.53056.849
26.Ermua (Bizkaia)82.60372.624
27.Murcia (Murcia)81.97178.008
28.Hospitalet de Llobregat, L’ (Barcelona)81.9020 (ei päätoiminen)
29.Sant Cugat del Vallès (Barcelona)81.484Ei tietoja
30.Leioa (Bizkaia)80.64372.801
Lähde: Vuoden 2024 julkishallinnon palkkiot (ISPA, Información Salarial de Puestos de la Administración 2025).

Laki määrittelee palkan ylärajan

Kaupunginjohtajan palkka päätetään paikallisella tasolla, mutta vuoden 2013 paikallishallintolaki määrittelee sille ylärajan. Lain tavoitteena on rajoittaa julkisia menoja.

Palkan määrään vaikuttaa muun muassa kunnan koko. Vuonna 2023 1000–5000 asukkaan kuntien kaupunginjohtajien enimmäispalkaksi määriteltiin 46 464 euroa. Mitä isompi paikkakunta, sitä suurempaa palkkaa on mahdollista maksaa. Yli puolen miljoonan asukkaan kaupungeissa palkkaa voidaan maksaa enimmillään 116 160 euroa. Alle tuhannen asukkaan kuntien kaupunginjohtajat eivät saa työskennellä kokopäiväisesti, mutta palkkaa heille saa maksaa 34 848 euroa, riippuen työn määrästä.

Tilastotietojen ulkopuolelle on jäänyt 1271 kuntaa, jotka eivät ole toimittaneet ministeriölle pyydettyjä tietoja. Suurimpia kuntia tässä ryhmässä ovat Parla, Ourense, Telde (Las Palmas), San Fernando ja Talavera de la Reina.

Lue lisää:
Espanjan köyhin kunta sijaitsee Málagan maakunnassa

Lähde
elpais.es

Kuvat Espanja.Com
Teksti Anne-Mari Lu
toimitus@espanja.com

Tilaa kuulumiset Espanjasta sähköpostiisi!

Saat kaksi kertaa kuukaudessa uusimmat artikkelit ja asuntotarjoukset sähköpostiisi.