Terveys- ja hyvinvointi

Saako levävaatteista lievitystä ihosairauksiin?

Julkaistu: 21.02.2020

Merileväkuidusta valmistetaan vaatteita, joilla väitetään olevan ihoa hoitavia ominaisuuksia. Materiaalia sisältäviä erikoisvaatteita voi nyt löytää kohtuuhintaan päivittäistavarakaupastakin. Ai, mistäkö? Lue eteenpäin!

Eri levälajeja on käytetty pitkään kosmetiikassa ja ne ovat tuttuja myös terveellisen ruokavalion ystävien superfoodina. Kasvavassa määrin levää käytetään nyt myös kankaiden ja vaatteiden valmistukseen, ja materiaalin markkinoidaan tekevän nannaa iholle.

Merileväkuidusta on tehtailtu kauppojen hyllyille ihon kanssa kontaktissa olevia alusvaatteita, vuodevaatteita, vauvanvaatteita sekä urheiluvaatteita. Mediassa on kirjoitettu merileväkuidun oletetuista ”ihmeistä” ja analysoitu niitä. Espanjalainen Que.es julkaisi materiaalin tiimoilta artikkelin, jossa osaa väitteistä pystyttiin perustelemaan ja osan tiimoilta ei löytynyt mainittavia tutkimuksia.

Merileväkuitua valmistavat muun muassa perulainen Sombra sana sekä saksalainen Smartfiber, jonka Seacell-materiaali sisältää levän lisäksi puukuitua. Merilevän mineraalien, hivenaineiden, aminohappojen ja vitamiinien väitetään imeytyvän kankaasta ihoon ja aktivoivan soluja uudistumaan. Saksalaisen Jena-yliopiston toimittamassa tutkimuksessa todettiin kyseisen kankaan käyttämisen ainakin rauhoittavan atooppista ihoa.

Leväperäistä markkinointia?

Materiaalin väitetään muun muassa olevan antiseptistä, imevän tehokkaasti kosteutta ja lieventävän tulehduksia sekä UV-säteilyn aiheuttamaa ärsytystä herkällä iholla. Hyvien ominaisuuksien kerrotaan kestävän myös konepesut.

Lukuisista materiaalin puolesta puhuvista tutkimuksista huolimatta löytyy niitä, joiden mukaan todisteet ovat enemmän kuin puutteellisia ja kyseessä on silkka markkinointikikka.

Eurooppalainen Eco-Etiqueta on myöntänyt materiaalille sertifikaattinsa, mutta se kertoo vain sen luonnonmukaisuudesta – ei väitetyistä terveysvaikutuksista. Paras lienee kokeilla materiaalia oman ihon kanssa, mikäli aidot käyttäjäkokemukset kiinnostavat.

Solmulevä on hidaskasvuinen makrolevä, jonka vanhimmat kasvustot voivat olla yli 400 vuotta vanhoja.

Merileväkuitua kohtuuhintaan

Espanjassa merileväkuidusta on keskusteltu viime päivinä, sillä päivittäistavaraketju Lidl toi tuotekoreihinsa helmikuun loppupuolella Atlantin merileväkuitua sisältäviä ”low cost” -vaatteita. Mallistoon kuuluu alushousuja, rintaliivejä, aluspaitoja sekä sukkia.

Lidlin vaatteet on tehty osittain Smartfiberin kuidusta, jota valmistetaan Ascophyllum nodosum -solmulevästä. Kyseinen yritys vakuuttaa muun muassa kalkin ja E-vitamiinin siirtyvän kankaalta iholle ja hehkuttaa markkinoinnissaan: ”Näiden merikasvien terveyshyödyt tunsivat Hippokrates ja kiinalainen lääketiedekin jo yli 2000 vuotta sitten.”

Vaatteiden SeaCell™LT-kuitumateriaalin kehutaan tuntuvan iholla erityisen pehmeältä ja sisältävän antioksidantteja ja edistävän ihon solujen uusiutumista. Sen väitetään olevan antibakteerista ja lieventävän ihosairauksien oireita ja tulehduksia – ja jopa rauhoittavan kipuja.

Oli miten oli, mukavalta materiaali mitä todennäköisimmin tuntuu. Suomalainen Me Naiset -lehti valitsi Lidlin Esmara-merkkiset alushousut ylivoimaiseksi voittajaksi testissään, jonka tulokset julkaistiin syksyllä 2019 otsikolla: ”Testasimme markettien peruspikkarit – yksi voittaja ylitse muiden: päihitti ulkonäössä, mukavuudessa ja hinnassa.”

Lupaus paremmasta tulevaisuudesta

Lidl mainostaa kyseessä olevan myös ympäristöteko, sillä materiaalin keruu puhdistaa rehevöityneitä vesistöjä. Poiminnan kerrotaan tapahtuvan luontoa kunnioittaen ja uhanalaisia lajeja välttäen. Luonnonvaraisen merilevän keruusta ollaan tosin siirtymässä pikkuhiljaa viljelmien käyttöön.

Saksalainen päivittäistavaraketju on luvannut luopua Greenpeacen Detox-sitoumuksessaan vuoden 2020 loppuun mennessä ympäristölle haitallisien kemikaalien käytöstä kenkien sekä tekstiilien tuotannossa kokonaan.

Urheilutekstiilien puolella merileväkuidun käyttäjien pioneereihin lukeutuu amerikkalainen miestenvaatemerkki Rhoner. Materiaaliin on perehtynyt myös H&M, joka voitti Global Change Award -palkinnon leväkuidusta valmistettujen vaatteiden kampanjallaan vuonna 2017.

Lähteet: 20minutos.es, Que.es ja Menaiset.fi, kuvat: Ar Rouz ja Lidl

Jaa:

Espanjan matkailuaarteet Asturias ja El Hierro

Aurinkorannikon väki yksissä tuumin koulun takana