Surffareiden suosima ranta Playa de Valdevaqueros Tarifalla Cadizissa on muuttumassa kaupunginhallituksen suunnitelmissa hotelli- ja loma-alueeksi. Tarifan kaupunginhallitus on hyväksynyt kaupunkikaavan, joka mahdollistaa alueelle 1400 hotellipaikkaa ja 350 asuntoa. Hanke on saanut hyväksynnän myös maakuntahallituksen Junta de Andalucian puolelta.
Luonnonranta on houkutellut surffareita ja muitakin Atlantin aaltojen ystäviä vuosia ja alue on tunnettu maailmanlaajuisesti. Valdevaqueros rannan yhteydessä sijaitseva dyynialue on yksi harvoista luonnontilassa olevista alueista koko Espanjassa.
Yksityisen rakennuttajan hankesuunnitelma onkin saanut aikaan suurta vastusta rakennussuunnitelmaa vastaan. Rakennushankkeen vastustajat pyrkivätkin vaikuttamaan tilanteeseen aktivoimalla ihmisiä sosiaalisen median välityksellä esimerkiksi #salvemosvaldevaqueros (Twitter) tai facebookin kautta SalvemosValdevaquerostarifa. Alueen merkitystä luonnonsuojelualueena pyritään myös korostamaan ja hankkimaan siten hidasteita hankkeelle.
Tarifan kaupunginhallituksen edustajat vetoavat rakennushankkeen maltillisuuteen ja pieneen rakennusprosenttiin. Alue on suuruudeltaan 700 000m² ja rakennusoikeutta on myönnetty 84 000m² verran. Rakennuksille on myös annettu rajoituksia esimerkiksi kerrosmäärän suhteen. Hanketta on ideoitu jo 1990 -luvulta lähtien ja rakennuttajan GMT yritykselle hankkeen suunnitellut arkkitehti Juan Muñoz on esitellyt projektin myös kaupungille ja saanut edustajien hyväksynnän.
Tiedot: El Mundo