Vertaa asuntoja

Espanjan suosituin jouluherkku – katso resepti

Espanjan suosituin jouluherkku – katso resepti

  • 06/12/2018

Espanjalaisen jouluaterian jälkiruokapöytään kuuluu ehdottomasti valikoima “turróneita”. Joulumakea on arabialaista alkuperää ja vastaavia herkkuja popsittiinkin jo Tuhannen ja yhden yön tarinoissa.

Turrón valmistetaan perinteisesti mantelista, sokerista, hunajasta ja kananmunan valkuaisesta. Sitä myydään yleensä suorakulmaisina levyinä ja nykyisin eri vaihtoehtoja on tarjolla montaa lajia, tunnetuimpina kova (turrón duro) ja pehmeä (turrón blando) versio. Kaupan on nykyään myös monia muita versioita muun muassa suklaasta.

Yli 500 vuotta vanhat perinteet

Jouluherkun juuret ovat maurivallan peruja ja Espanjassa niillä käytiin kauppaa historiankirjojen mukaan ensimmäisenä Alicanten seudulla 1400-luvulla. Eräässä alicantelaisessa dokumentissa vuodelta 1582 kerrotaan kaupungin maksaneen osan palkoistakin joulun alla turróneissa. Samoihin aikoihin sijoittuvat merkinnät Badajozissa sijaitsevan Castueran kylän turrónista. Perinteet ovat pitäneet pintansa nykypäiviin saakka ja Castuerassa pääsee tutustumaan historiaan tarkemmin Museo del Turrónissa.

Alicantessa sijaitseva reilun 7 000 asukkaan Jijona on eräs suurimmista turrónin tuottajista koko maassa. Sieltä löytyy yli 20 tehdasleipomoa, jotka tekevät alasta kylän suurimman työllistäjän. Talvisin valmistetaan markkinoille perinteistä turrónia ja kesäisin turrón-jäätelöä. Lähiseudulta löytyy runsaasti manteliviljelmiä ja perinteisen Jijonan turrónin koostumuksesta on mantelia noin 60 prosenttia.

Pohjoismaihin liittyvä legenda

Legenda kertoo, että skandinaaveillakin olisi sormensa pelissä turrónin historiassa. Kirjoitetaan kuninkaan solmineen liiton skandinaaviprinsessan kanssa ja puolison kaivanneen kaunista kotimaataan eteläisellä maalla. Kuningas tahtoi lievittää rakkaansa koti-ikävää ja istutti linnan ympärille tuhansia mantelipuita, jotka kukkiessaan muuttivat seudun valkoiseksi ja muistuttivat prinsessaa synnyinmaansa lumimaisemista. Tarinan mukaan kylän asukkaat poimivat runsasta mantelisatoa talteen ja keksivät pian valmistaa niistä turrónia.

Muihin tyypillisiin espanjalaisiin joulun makeisiin leivonnaisiin lukeutuvat muun muassa mazapanes, polvorones, mantecados, alfajores, almendrados, marquesitas, roscos de vino, peladillas, pestiños, guirlaches, cordiales, flores, hojaldrinas ja tronco de navidad. Loppiaisena (Día de los Reyes) puolestaan ehdoton herkku on kaksi yllätystä sisältävä (yleensä papu ja pieni keramiikkahahmo) pullakranssi roscón de reyes, joita myydään juhlapäivän aikaan jokaisessa leipomossa ja marketissa.

Mantelit, hunaja ja sokeri tekevät jouluherkusta varsinaisen energiapommin.

Turrón duro

1 kg hunajaa (miel)
250 g sokeria (azúcar)
2 kananmunan valkuaista (claras de huevo)
800 g kuorittuja, kokonaisia manteleita (almendras)

Valmistus: Kuumenna hunaja kattilassa ja anna sen kiehua hiljalleen 45 minuuttia. Lisää kattilaan sokeri ja sekoita koko ajan puuhaarukalla. Kun sokeri on sulanut ja seos tasainen, ota kattila pois liedeltä. Vaahdota kananmunan valkuaiset ja sekoita hunaja-sokeriseokseen. Paahda kuoritut mantelit pannulla tai uunissa, kunnes ne saavat kullanruskean sävyn pintaansa. Nyt seuraa valmistuksen hankalin osuus, jossa paahdetut mantelit lisätään aiempaan seokseen ja sitä sekoitetaan voimakkaasti muutaman minuutin ajan. Massa kaulitaan öljytyllä kaulimella halutun paksuiseksi ja muotoiseksi levyksi ja annetaan jäähtyä. Turrón on valmista syötäväksi noin viidentoista minuutin kuluttua.

Artikkelikuva: PxHere, reseptikuva: Alberto Piso

Liity keskusteluun

Close