Ravintolan ja yökerhojen sisätiloihin pääsee nyt vain esittämällä koronapassin tai negatiivisen testituloksen. Myös terassilla istuskelijat tarvitsevat WC-käynnille passin.
Andalusia seuraa monen muun maan esimerkkiä ja nyt yli 12 -vuotiaiden ravintoloiden sisätiloihin haluavien on osoitettava todistus rokotuksista tai sairastetusta taudista. Sisäänpääsyn takaa myös enintään 72-tuntia vanha PCR tai 48-tuntia vanha antigeenitestin negatiivinen tulos. Rajoitus on toistaiseksi voimassa 15.1.2022 asti.
Aluehallinnon virallisessa lehdessä (BOJA) julkaistun asetustekstin mukaan todistus ei ole pakollinen terasseilla asioiville, mutta ravintolat voivat edellyttää todistusta myös terassiasiakkailta, mikä on myös aluehallinnon virallinen suositus. Mikäli terassiasiakas haluaa poiketa esimerkiksi sisätiloissa olevaan WC:een, hän tarvitsee käyntiä varten koronatodistuksen.
Todistusta edellytetään myös sairaaloiden vuodeosastoilla ja hoitokodeissa vierailevilta.
Säädökset vaihtelevat alueittain
Andalusian lisäksi koronapassipakko on voimassa ravintoloissa tällä hetkellä seuraavissa maakunnissa: Aragón ja Baleaarit (discot ja musiikkibaarit), Katalonia, Galicia, Murcia, Navarra ja Baskimaa. Lisäksi esimerkiksi Kanariansaarilla ravintolat voivat edellyttää koronapassia, vaikka sen käyttöä ei ole toistaiseksi säädetty pakolliseksi.
Valencian maakunnassa koronatodistus tulee käyttöön lähipäivinä ja on voimassa 31. tammikuuta saakka, kunhan se saa asetuksen säätämiseen virallisen luvan Valencian korkeimmalta oikeudelta.
Pahentuvan tartuntatilanteen takia on odotettavissa lisärajoituksia eri puolelle Espanjaa. Andalusiassa on esimerkiksi ehdotettu joulun ajaksi maskipakkoa ulkona liikkuville, mutta tämä ehdotus ei toistaiseksi ole mennyt läpi.
Teksti: Arto Ryynänen
Lähteet: BOJA, Diario Sur, ABC, El País, kuva: Pixabay