
Espanja houkuttava sijoituskohde
Kiinteistöjen hintojen romahdus ja laaja valikoima myyntikohteita on tuonut Espanjaan ulkomaalaisia kiinteistösijoittajia. Vuosien 2009 -2013 välisenä aikana ulkomaalaisten tekemien kiinteistökauppoje...

Alekausi ei mennyt odotetusti
Joulun jälkeen aloitettu alekausi elää nyt viimeisiä päiviään. Suurin osa liikkeistä jatkaa aleaikaa 7. 3. saakka, mutta nyt kerätään jo alekauden yhteenvetoa. Tulos ei ole ollut odotettu.

Naapuri vahtii
Lisääntyneet ryöstöt maaseutualueilla ovat herättäneet asukkaiden aktiivisuuden. ”Vecinos cooperando” on vapaaehtoisjärjestö joka aloitti toimintansa vuonna 1999 Torreviejassa. Nyt naapurivahti idea o...

Espanjan tyhjät asunnot
Espanjassa on yli 3,4 miljoonaa tyhjää asuntoa. Määrä on 14% koko kiinteistömäärästä. Euroopan tasolla Espanja pitää ykkössijaa tässä tilastossa.

Taloyhtiöiden velka kasvaa
Vuoden 2013 aikana espanjalaisten taloyhtiöiden velat kasvoivat 12% verrattuna vuoden 2012 tilastoihin. Taloyhtiöiden veloiksi kirjattiin vuoden loppuun mennessä 1 798 miljoonaa euroa.

Flamencokitaristi Paco de Lucia kuollut
Yksi Espanjan kuuluisimmista ja maailmalla tunnetuimmista flamencokitaristeista Paco de Lucia menehtyi äkillisesti lomamatkalla Meksikossa 66-vuoden ikäisenä.

Primark Marbellaan
Halpavaateketju Primark suunnittelee avaavansa kolmannen liikkeensä Malagaan. Uusimman kaupan paikka löytyi Marbellasta, kauppakeskus La Cañadasta.

Lista ulkomaalaisostajista
Vuonna 2013 ulkomaalaiset olivat ostajina 11,55% Espanjassa tehdyistä asuntokaupoista. Suurin ostajaryhmiä olivat britit. Seuraavaksi eniten ostivat ranskalaiset ja venäläiset.

Energiaköyhät
Työttömyyden, kriisin ja sähkönhinnan nousun seurauksena Espanjassa on yli 4 miljoonaa ihmistä joiden luokitellaan elävän ns. energiaköyhyydessä. Tämä tarkoittaa, että perheillä ei ole varaa mm. asunn...
