
Kausiturismi talouden tukipilari
Costa del Solilla pitkiä ajanjaksoja omissa asunnoissaan viihtyvien turistien merkitys alueen taloudelle on kiistaton. Nyt keskustelun tueksi on myös numeroita, sillä aiheesta tehty tutkimus kertoo ka...

Pankki kadoksissa ?
Pankkien yhdistyminen ja pankkisektorin uudelleen järjestelyt näkyvät konkreettisesti pankkikonttoreiden vähenemisenä. Pienen tauon jälkeen omassa pankissaan asioivaa saattaa odottaa epämiellyttävä yl...

Eurovegas hanke hyytyi
Madridiin puuhattu biljoonahanke Eurovegas on haudattu. Sheldon Adelson ja Las Vegas Sands veti hankeen pois kun heidän neuvotteluissa esittämiinsä vaatimuksiin verotuksen ja lakimuutosten osalta ei v...

Lentokenttä myynnissä
Ciudad Realissa sijaitseva ”aavekenttä” on myynnissä 100 miljoonalla eurolla. Käyttämättä jäänyt lentokenttä on ollut tyhjillään valmistumisestaan vuodesta 2011 lähtien. Nyt kenttää kaupitellaan kymme...

Vodafonesta paljon valituksia
Viimeisten kymmenen vuoden ajan puhelinpalvelut ovat olleet yleisin aihe kuluttajien tekemille valituksille. Kuluttajajärjestö Facua keräsi mobiilipalvelujen käyttäjien kokemuksia. Ykkössijaa kuluttaj...

Valtion velka huipussaan
Vuoden 2013 aikana Espanjan velat ovat nousseet. Ennätyssuuri velkataakka on 93,4% maan bruttokansantuotteesta.

Merkki ”Espanja” laskussa
Kansainvälisessä maiden brändi-listauksessa ”Espanja” on tipahtanut sijalle 18. Espanja-merkin arvo on laskenut vuodessa 20%.

Sähkötupakka syynissä
Andalusian maakuntahallitus on rajoittamassa sähkötupakan käyttöä. Sauhuttelu tullaan kieltämään ainakin kouluissa ja terveyskeskuksissa. Lisäksi peräänkuulutetaan sähkötupakan tarkempaa tutkimusta, s...

Uusi malli turistimajoituksella
Esteponan vanhan keskustan historiallisia taloja muokataan turistimajoitukseen sopiviksi. Turistit voivat majoittua historiallisissa kohteissa mahdollisesti jo pääsiäisenä 2014.
