Hyppää sisältöön

Voi hyvin Marjon kanssa Aurinkorannikolla -osa 2

Lokakuu – lempeä alku syksyn rytmiin

Miten sinun syksysi on alkanut? Ehditkö hypätä mukaan syyskuun hyvinvointihaasteeseen? Mikä tuntui hyvältä ja jäi ehkä pysyväksi osaksi arkea? Entä oliko jotain sellaista, mikä ei ihan napannut?

Itse lähdin syksyyn uudella innolla ja päätin tarttua yhteen pitkään mielessä olleeseen tavoitteeseen: espanjan kielen opiskeluun. Joskus päätökset on hyvä sanoa ääneen. Niinpä olenkin puhunut asiasta muutamille asiakkailleni ja ystävilleni ja pyytänyt heitä jopa kyselemään opintojen etenemisestä pitkin syksyä!

Otin konkreettisen ensiaskelen ja ilmoittauduin espanjan alkeiden intensiivikurssille. Saavuin paikalle intoa täynnä ja totta kai kunnon eväillä varustautuneena. Kahvila-ravintola Kardemumman Rami oli onnistunut vakuuttamaan minut jostain käsittämättömästä syystä, että pulla kahvin kyljessä edistää oppimista, tutkitusti kuulemma. Niinpä minä, pullani ja kahvini astelimme ”intopuikassa” luokkaan, takariviin tietenkin.

Täytyy myöntää, että pullateoria taisi pitää paikkansa – pysyin nimittäin yllättävän hyvin kärryillä tunnin aiheissa. Tosin kun asiaa jälkeenpäin pohdin, saattaa tällä täällä vietetyllä kolmella vuodella ja vuoden kieliopinnoilla olla myös jotain tekemistä asian kanssa.

Päätin siis lopulta hypätä suosiolla alkeiskurssin yli, vaikka startti tuntuikin mukavan kevyeltä. Ja tässä sitä nyt taas ollaan: lähtöpisteessä, ilman sopivaa opiskeluryhmää. Jos siis tiedät ryhmiä, jotka ovat jo hieman alkeiden yläpuolella ja keskittyvät erityisesti keskusteluun, vinkkaa ihmeessä! Pullatarjoilusta olen valmis maksamaan pientä ekstraa!

Syksy täällä on tästä huolimatta alkanut oikein mukavasti. Etenen pala palalta kohti omia tavoitteita. Mutta nyt käännetään katse lokakuun juttuihin!

Palautumisen syksy & campo-kävelyjen viehätys

Alkusyksyn oma hyvinvoinnin teemani on ollut palautuminen, sekä kehon että hermoston. Ja siihen liittyen haluan jakaa kanssasi yhden aivan loistavan hyvinvointivinkin.

Lokakuun hyvinvointivinkki: Rauhoitu campo-kävelyllä

Olen viime aikoina täysin ihastunut pitkiin ja rauhallisiin kävelylenkkeihin luonnon keskellä, erityisesti täällä campolla eli maaseudulla vuorten kupeessa. Näissä kiireettömissä lenkeissä on jotain todella eheyttävää. Parasta niissä on juuri se, ettei ole mitään pakkoa tai aikarajaa. Voi kulkea omaan tahtiin, antaa ajatusten virrata tai olla ajattelematta mitään. Puhun siis tosi rentouttavasta kävelystä, eikä sykemittarin kanssa suoritettavasta treenistä.

Kun mieli käy ylikierroksilla, tuleva viikko painaa päälle tai olo on levoton, tällainen “nollaava” lenkki voi olla juuri se, mitä tarvitsee. Kävelyn aikana voi prosessoida viikkoa, tehdä tilaa uusille ajatuksille tai vain olla.

Vaikka rakastan ranta-paseon vilinää, on myönnettävä, että nämä auringonlaskun vuoristolenkit ovat tällä hetkellä ehdoton ykkönen.

Mijaksen maisemien viehätys

Olen asunut näiden Mijakseen suuntavien lenkkipolkujen vieressä jo kolme vuotta, mutta löysin ne kunnolla vasta tämän vuoden aikana, ja ihmettelen edelleen, miksi vasta nyt!

Jos haluat kokeilla näitä samoja reittejä, suuntaa Mijaksen frisbeegolfradan ympäristöön. Sinne pääsee helposti autolla, ja polkuja riittää kilometrikaupalla. Hiekkateitä, pieniä polkuja, uusia reittejä sekä pieniä kukkuloita. Joka lenkillä voi löytää jotain uutta.

Parhain aika pitkälle iltakävelylle on noin pari tuntia ennen auringonlaskua. Silloin kuumuus on hellittänyt, valo on lempeä, ja luonto kylpee kultaisen sävyssä. Se on täydellinen hetki hengittää syvään ja antaa mielen rauhoittua.

Meinaatko testata campo-kävelyä?

Vinkki saunomista rakastaville:
Sauna Mijaksessa, lähes näiden lenkkimaastojen keskellä, tarjoaa Moonlight-saunan lokakuun kahtena iltana (14.10. sekä 28.10.) auringonlaskun jälkeen klo 22.00–00.00.

Hikoilu – hyvä merkki, ei häpeän aihe

Ja kun nyt puhutaan kehon toiminnasta, niin otetaan pieni hetki hikoilulle!

Rauhallisten campo-kävelyiden vastapainoksi keho tarvitsee sopivassa suhteessa myös hieman kuormittavampaa liikettä. Siksi pieni hikoilu on oikein tervetullutta, vaikka muutamankin kerran viikossa.

Treenihiki on kehon supervoima

Hikoiletko helposti treenissä? Loistavaa! Tiesitkö, että se ei johdu huonosta kunnosta tai ylimääräisestä rasvasta kehossa, vaan päinvastoin? Hikoilu on kehon tapa jäähdyttää itseään ja pitää sinut toimintakykyisenä koko suorituksen ajan. Se estää ylikuumenemisen ja on merkki siitä, että kehosi toimii kuten pitääkin.

Yleensä parempikuntoiset henkilöt alkavat hikoilla nopeammin ja enemmän, koska heidän kehonsa jäähdytysjärjestelmä toimii tehokkaammin. Kysymys on siis siitä, että keho on tottunut ja sopeutunut kovaan rasitukseen ja näin ollen ”tietää kuinka toimia”, kun rasitus alkaa.

Hikoilun tarkoitus on myös jäähdyttää keho mahdollisimman nopeasti harjoituksen päätteeksi. Oletko miettinyt, mistä johtuu järkyttävä jälkihiki juoksulenkin jälkeen? Entä saunomisen? Keho siellä vaan tekee työtään, jotta se ei ylikuumenisi ja pääsisi palaamaan tasapainoon. Älä siis häpeile hikisiä treenivaatteita tai otsalta valuvia hikivanoja, vaan ole ylpeä niistä!

Huomioi kuitenkin, että mikäli hikoiluun liittyy muita epämääräisiä oireita, kuten heikotusta tai hengenahdistusta, kannattaa käydä juttelemassa lääkärille.

Hikoillessa kehosta poistuu nestettä ja tärkeitä kivennäisaineita, kuten natriumia ja kaliumia, joten muista huolehtia myös riittävästä nesteytyksestä ennen treeniä, sen aikana ja sen jälkeen.

Pelkkä vesi ei aina riitä. Hyviä vaihtoehtoja ovat muun muassa:

  • elektrolyyttijuomat
  • kivennäisvichyt
  • vesi + laadukas suola + sitruuna

Pienillä asioilla voit tukea palautumista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia huomattavasti.

Oma tämän hetken ”lempparinesteyttäjä” on Puhdistamon Tropical-elektrolyyttijauhe sekoitettuna kuplaveteen, ja ehdottomasti kylmänä, runsailla jäillä nautittuna!

Vinkki:
Jos sekoitat jauheen kuplaveteen, kannattaa se sekoittaa ensin pieneen nestemäärään, koska seos kuohahtaa alkuun jonkin verran.

Jos haluat tehdä edullisen nesteytysjuoman itse, tässä yksi simppeli ohje:

  • 1 litra vettä
  • 0,5 tl suolaa
  • 2–3 rkl hunajaa tai sokeria
  • 2 sitruunan mehu
    (jääpaloja)

Nauti juomaa kylmänä pitkin päivää!

Juomaa voit myös muokkailla makusi mukaan:
Voit vaihtaa veden ja sokerin haluamaasi mehuun, jonka joukkoon sekoitat suolan. Tai laita puolet mehua, puolet vichyä ja lisää hieman suolaa, näin saat ihanan kuplivan juoman.

4 minuutin minitreeni – tee vaikka taukojumppana useamman kerran päivässä

Syyskuun blogissa jaoin teille ohjaamani kehonpainotreenin. Nyt lokakuussa ajattelin jakaa halukkaille supernopean jalkapainotteisen tabata-treenin, jonka voit napata vaikka taukojumpaksi työpäiviisi tai lisätä lenkin kylkeen tehtäväksi.

Koska treeni kestää vain 4 minuuttia, voit tehdä sen vaikka useamman kerran päivässä!

Laitetaan siis hiki virtaamaan tabatan tahtiin!

Jos treenikärpänen puraisi ja jäit kaipaamaan hieman pidempiä treenejä ja ehkä uusia treenikavereita, olet sydämellisesti tervetullut ohjaamilleni tunneille. Minulla on tänä syksynä tarjolla erilaisia ryhmiä niin omalla kotisalillani kuin Sofia-Opistolla. Voit käydä lukemassa kotisalini toiminnallisen treenin pienryhmistä täältä sekä Sofia-opiston jumpista täältä.

Täällä suunnalla syksy on lähtenyt käyntiin tasapainon ja uusien alkujen merkeissä. Tavoitteita kohti mennään rauhassa, pala kerrallaan – ja samalla muistetaan pysähtyä ja nauttia matkasta. Toivottavasti sinäkin löydät syksyysi rauhoittumista, energiaa ja ehkä uuden kävelyreitin tai kurssin, joka sytyttää kipinän.

Lopuksi haluan vinkata sinulle lokakuun menovinkin:

Reenaa & Rentoudu hyvinvointiviikonloppu 24.-26.10. Fuengirolassa

Viikonloppu täynnä treeniä, hyvää ruokaa, rentoutumista sekä uusia tuttavuuksia. Tapahtuman aikataulun sekä ohjelman löydät alla olevasta linkistä. Tapahtumaan osallistuvat saavat lisäksi yllätyslahjan.

Olen toinen tapahtuman järjestäjistä, joten voit laittaa kysymyksiä myös suoraan minulle sähköpostilla (marjo@espanja.com).

Lue lisää tapahtumasta tästä.

Oikein energistä ja hyvinvoinnin täyteistä lokakuuta sinulle!

Palataan uusien aiheiden äärelle taas marraskuussa!

-Marjo

Kuvat ja teksti Marjo Hirvensalo
marjo@espanja.com
toimitus@espanja.com

Lue lisää:
Voi hyvin Marjon kanssa Aurinkorannikolla -osa 1

Olen Marjo, 39-vuotias personal trainer, liikuntaneuvoja ja ammattijärjestäjä. Olen myös kolmen aikuisuuden kynnyksellä olevan nuoren äiti sekä mieheni vaimo jo 20 vuoden ajan.

Asumme Espanjan Aurinkorannikolla Fuengirolassa, Los Pacosin alueella perheemme kanssa. Mukana menossa tassuttelee myös portugalinvesikoira Rico eli Riksu.

Sydämeni sykkii hyvinvoinnille, arjen sujuvuudelle ja elämälle, jossa rutiinit tukevat jaksamista ja antavat tilaa nauttia tärkeistä hetkistä.

Kerran kuukaudessa ilmestyvästä blogistani löydät vinkkejä ja inspiraatiota kodin ja kalenterin järjestämiseen, liikuntaan ja hyvinvointiin, sekä ripauksen arkea Espanjan auringon alta.

Toivon, että saat intoa ja vinkkejä matalan kynnyksen arkea mukavoittavaan ja hyvinvointia lisäävään tekemiseen.

Poimi siis parhaat ideat omaan arkeesi ja lähde kanssani kohti energisempää ja selkeämpää elämää!

Sydämellisesti tervetuloa mukaan Voi hyvin Marjon kanssa Aurinkorannikolla -blogimatkalle!

Tilaa kuulumiset Espanjasta sähköpostiisi!

Saat kaksi kertaa kuukaudessa uusimmat artikkelit ja asuntotarjoukset sähköpostiisi.