Liikenne

Ilmaisia junamatkoja Espanjassa syksyllä

Julkaistu: 16.07.2022

Espanjan hallitus lupaa ilmaisia lyhyiden ja keskipitkien matkojen junalippuja neljän kuukauden ajan syyskuusta joulukuun loppuun. Tällä hetkellä on jo voimassa 50 % alennus työmatkalaisille.

Espanjan pääministeri Pedro Sánches lupasi 12.7. pitämässään puheenvuorossa, että lyhyiden ja keskipitkien matkojen junaliput ovat syyskuusta vuoden loppuun ilmaisia. Näin esimerkiksi Málagasta Áloraan pääsee ilmaiseksi.

Liput ovat ilmaisia ainoastaan, jos ostaa sarjalippuja. Sadan prosentin alennus ei siis koske yksittäisiä lippuja. Alennus on myös voimassa ainoastaan Espanjan virallisen rautatieyhtiön RENFEn liikennöimillä junareiteillä.

Matkalippualennusten tavoitteena on helpottaa inflaatiota

Sánches haluaa helpottaa uudistuksilla maan inflaatiotilannetta ja kannustaa työmatkalaisia julkisen liikenteen käyttöön. Samassa puheessa hän kertoi hallituksen muun muassa kiristävän energiayhtiöiden verotusta ja antavan osalle maan opiskelijaryhmistä ylimääräistä sadan euron opintotukea. Hallitus aikoo myös esimerkiksi edistää tietoteknisten valmiuksien opettamista peruskouluasteella.

Lähteet
elpais.com
euronews.com
Kuva: Pxhere

Jaa:

Espanja-aiheisia kirjoja kesälukemiseksi – osa 1

Andalusian viileimmät pakopaikat helteellä