AjankohtaistaEläminen ja lomailu

Aurinkorannikko vetää ensi kesänä ison määrän suomalaisia

Julkaistu: 04.05.2023

Costa del Sol jatkaa suosiotaan yhtenä kesän kysytyimmistä matkakohteista. Málagan lentokentälle saapuviin tai lähteviin lentoihin on tulevalle kesälle myynnissä lähes 5,1 miljoonaa matkustajapaikkaa. Myös Suomesta tulevien lentojen matkustajapaikkojen määrä on kasvanut merkittävästi.

Turismo Costa del Solin arvioiden mukaan 1.5.–31.8. välisenä aikana saapuvien matkustajien määrä tulee kasvamaan 12,2 % verrattuna samaan ajanjaksoon ennen pandemiaa vuonna 2019. Arviot perustuvat matkanjärjestäjien varauksiin sekä lentoyhtiöiden matkustajapaikkojen määrään.

Matkustajapaikkoja Málagaan tai Málagasta tulee olemaan noin 5,1 miljoonaa, mikä on noin 553 000 paikkaa enemmän kuin samalla ajanjaksolla vuonna 2019.

Málagan lentokentälle odotetaan tänä kesänä runsain määrin asiakkaita.

Seuraavan kolmen kuukauden ajalle (kesäkuu-elokuu) matkustajapaikkoihin odotetaan 15,2 % nousua verrattuna vastaavaan ajankohtaan viime kesänä. Tämä on yhteensä yli 3,5 miljoonaa matkustajapaikkaa 129:ltä eri lentokentältä.

Toukokuun ja elokuun välillä odotetaan vahvaa kasvua turistimääriin Marokosta (383 %), Itävallasta (113 %), Italiasta (66 %), kotimaan lennoilta (41 %), Hollannista (16 %) sekä Sveitsistä (11 %). Brittiläisten, saksalaisten ja ranskalaisten turistien määrä voi kasvaa jopa 31 %.

82,6 % matkustajapaikoista koostuu ulkomailta tulevista lennoista. Puolasta tulevien lentojen matkustajapaikkojen määrä on kasvanut viime kesästä 83,9 %, Suomesta tulevien 38,2 % ja Italiasta 35,2 %.

Helsingistä Málagaan pääsee suorilla lennoilla Finnairilla ja Norwegianilla sekä Tampereelta AirBalticilla.

Lue lisää:
Málagan provinssin sisämaahan kohdistuva matkailu on huippusuosittua
Málaga on Airbnb:n haetuin kaupunki vuodelle 2023
Helsinki-Vantaan lentokenttä uudistuu keväällä 2022
Helsinki-Vantaan lentoasema palkittiin Euroopan parhaaksi lentokentäksi omassa kokoluokassaan

Lähde
diariosur.es

Teksti ja kuvat Espanja.Com
toimitus@espanja.com

Jaa:

Kuningatarta pidettiin vankina yli 40 vuotta Tordesillasin kaupungissa

Paahtava huhtikuun sää rikkoi lähes kaikki lämpötilaennätykset Costa del Solilla