Espanjassa Ellun kaa! -osa 2

Julkaistu: 22.03.2023
AjankohtaistaAjanvieteBlogit ja kolumnitEspanjassa Ellun kaa

Minä ja Suomen talvi, me emme siis tule enää toimeen. Siinäpä syy numero yksi, miksi olen viimeiset kohta kaksi vuotta viettänyt yhä enemmän aikaa talvisin muualla kuin Suomessa. Mutta miksi juuri Espanjassa ja täällä Aurinkorannikolla? 

Aurinko ja rannikko. Siinäpä se on yksinkertaisuudessaan. Yli 300 aurinkoista päivää vuodessa ja yli 160 kilometriä merenrantaa. Siihen kun vielä lisätään nämä järisyttävän upeat vuoret, joista olen täysin hullaantunut, alkaa lähes täydellinen paketti olla valmis. Ilmasto täällä onkin mielestäni paras mahdollinen, jos haluat pitää jalat maassa Euroopan mantereella.

Eihän siellä ole edes vuodenaikoja

Vuodenajat täällä Aurinkorannikolla. Totta, ne eivät ole niin selvät kuin Suomessa. Mutta kyllä minusta täällä on silti neljä vuodenaikaa. Kesällä on tukahduttavan kuuma ja luonto palaa karrelle. Syksyllä ja keväällä on juuri sopivan lämmintä näin suomalaisen näkökulmasta. Välillä voi sataakin. Talvella puolestaan eletään Suomen alkukesän tunnelmissa. Toppaliivi, pipo, sateenvarjo, aurinkolasit ja välillä sandaalitkin pääsevät käyttöön. Ja silloin sateiden myötä alkava vihreys ja kukkien kavalkadi. Se on jotain niin upeaa!

Suomen vuodenaikojen näkökulmasta Aurinkorannikolla on siis ikuinen kesä. Turhaapa tätä on kieltäminen. Siksihän me täällä ollaan. 

Välillä sataa, mutta useimmiten paistaa  

Suomessa  seurasin tiiviisti säätiedotuksia, ja olen jatkanut tätä tapaa myös täällä. Jotenkin minusta tuntuu etteivät ne aina oikein pidä paikkaansa. Sadepäivä ei välttämättä tarkoita sitä, että koko päivä sataa ja on harmaata. Usein pienen sateen jälkeen aurinko on alkanut yhtäkkiä paistamaan, aivan kuin vähän anteeksi pyydellen. Ja taas on ollut aurinkolaseille käyttöä. 

Kun täällä sitten oikeasti sataa, niin silloin elämä tietyllä lailla pysähtyy. Tilanne on kuin Suomessa talvella, kun on yli 25 astetta pakkasta. Jalkapallotreenit ja ratsastustunnit perutaan. Liikenne on sekaisin, koska tiet muuttuvat käsittämättömän liukkaiksi. Kaupunki, kadut ja jopa ravintolat hiljenevät, ihmiset vetäytyvät koteihinsa. Tai en minä itseasiassa tiedä mihin he menevät, mutta näin minä olettaisin. Täällä ei todellakaan mennä ulos säällä kuin säällä, kuten Suomessa. Toki jos Suomessa ulkoiltaisiin vain hyvällä säällä, jouduttaisiin sisällä olemaan yli puolet vuodesta. Eli maassa maan tavalla.

Talvella täällä voi nähdä luntakin

Tänä talvena täällä satoi itseasiassa luntakin. Ei onneksi ihan tässä rannassa, mutta ei kovin monen kilometrin päässä. Lunta siis satoi, ja samalla se sitten suli. Eli selkeästi siis tyypillinen suomalainen juhannuskeli.

Mutta kyllä täälläpäin sitä luntakin löytyy talvella. Jotenkin itselleni on ollut vaikea käsittää, että parin tunnin ajomatkan päässä Fuengirolasta löytyy iso laskettelukeskus Sierra Nevadasta. Voit siis lasketella päivällä ja ajella parin tunnin matkan tänne rannalle aurinkoa ottamaan. Jotenkin tuntuu, ettei ilmastoarpajaisissa Suomi ole saanut ihan niitä parhaita pelimerkkejä. Ja oikeasti Sierra Nevadan lumihuiput voi nähdä selkeällä säällä Fuengirolan rannalta. Siis oikeasti. 

Taivaalta sataa hiekkaakin

Ja viime vuonna näihin aikoihin saimme nauttia kunnon calimasta, kun Saharasta tullut hiekka värjäsi ilman persikanruskeaksi. Tunnelma oli kieltämättä outo, ja muistan kuinka lapset kysyivät, onko maailmanloppu tulossa. Ei hätää, kyse on vain calimasta. 

Kun calima sitten sateen mukana tuli alas, niin sitä sotkua sai siivoilla pitkään. Erityisesti uima-altaan putsaajilla oli sen mutasateen jälkeen paljon puuhailtavaa. Muistan viime vuonna hieman ärsyyntyneenä putsailleeni terassia tästä tomusta, joka ei siis oikein lähtenyt edes vedellä. Sitä sai siis hangata ihan kunnolla. Siinä sitten reilun kahdenkymmenen asteen lämmössä auringonpaisteessa terassia pestessä kuitenkin lopulta totesin, että kyllä minä mieluummin tätä teen, kuin kolaan lunta. 

Espanjalaiset ja vuodenajat

Minusta tuntuu välillä, että kalenteri määrittelee espanjalaisten vuodenaikaa enemmän kuin minkälainen ilma on.  Syksy alkaa syyskuun puolessa välissä kun koulut alkavat. Silloin monessa taloyhtiössä uima-altaat laitetaan kiinni, vaikka vielä on hellettä. Samaan aikaan kauppoihin ilmestyy toppavaatteet, ja uimapukujen ostaminen osoittautuu hankalaksi. Tämän siis huomasimme viime syksynä, kun yritimme löytää tytölleni uutta uimapukua. Ulkona oli lähemmäs 30 astetta lämmintä ja tarjolla oli talvivaatteita. Hieman se pisti suomalaista rouvaa ihmetyttämään. Ja uikkarit jäi ostamatta.

Kevät eli kesä alkoi!

Pari viikkoa sitten täällä alkoi kevät. Lämmöt kohosivat yli kahdenkymmenen, ja samalla alkoi tämän rouvan sandaalikausi. Nyt ne voi taas pistää jalkaan. Sandaalit. Jotenkin ne symboloivat minulle kesää, vapautta ja huolettomuutta. Varpaani saavat taas olla vapaat ja voin kirmailla huolettomammin. Tällä viikolla alkoi myös tämän rouvan uima-allaskausi. Raikastahan se vesi vielä on, mutta päätin että tästä eteenpäin käyn joka päivä uimassa. Siis se tuntui niin mahtavalta! Aurinko ja uiminen antoivat minulle sellaisia supervoimia, että hetkeen mikään ei tuntunut mahdottomalta. 

Ihanaa viikkoa meille kaikille ihanaisille ihmisille! Tämän viikon ohjelmassani on siis mm. uimista, unelmointia, rannalla kävelyä ja kukkivan luonnon ihailua. Siitä kerronkin sitten lisää taas ensi viikolla. Tervetuloa siis Ellun kaa Espanjaan!

Lue lisää Espanjassa Ellun kaa -blogista:
Espanjassa Ellun kaa! osa 1
Espanja.Comissa alkaa uusi Espanja-aiheinen vapaa-ajan blogi

Pääkuva Espanja.Com
Kuvat Ellun arkisto
ellu@espanja.com

Jaa:

Benalmádenan suositusta Lintupuistosta tuli savuton

Asuntouutiskirje maaliskuu 02/2023