Jos lomamatka venyy pitemmäksi kuin kolme kuukautta tai muutat Espanjaan, muista, että omien tietojen rekisteröimisen lisäksi tulee myös rekisteröidä lemmikit. Espanjan järjestelmä ei tunnista osoitetietoja suomalaisista mikrosiruista.
Jos koira katoaa tai karkaa, on tärkeää, että mikrosirusta pystytään selvittämään koiran omistaja. Tiedot on helpointa tallentaa järjestelmään eläinlääkärillä. Klinikat myös välittävät tiedon eteenpäin oikeaan paikkaan. Espanjassa järjestelmä on melko monimutkainen, sillä eri alueilla on omat rekisteröintitahonsa.

Rekisteröinti kannattaa tehdä eläinlääkärillä
Marta Garzón Mijasin eläinlääkäriasemalta muistuttaa rekisteröinnin tärkeydestä. Lähin eläinlääkäri osaa auttaa ja lähettää automaattisesti tiedot oikeaan paikkaan. Tavallisen lemmikinomistajan ei siis tarvitse huolehtia asiasta.
Myös osoitteenmuutos tulee muistaa käydä päivittämässä eläinlääkärillä, jotta kadonneet lemmikit löytävät takaisin omistajansa luo. Jos on lyhyemmällä lomamatkalla, olisi hyvä kiinnittää koiran kaulapantaan laatta, jossa on koiran nimi ja omistajan puhelinnumero. Laattoja kaiverretaan muun muassa suutareilla ja eläintarvikeliikkeissä.
Ota myös huomioon, että jos muutat Espanjassa eri alueelta toiselle, rekisteröintipaikka muuttuu. Käy silloinkin eläinlääkärillä päivittämässä tiedot.

Pidä myös rokotustiedot ajan tasalla
Rekisteröintitietojen ylläpitämisen lisäksi Garzón huomauttaa, että Espanjassa kannattaa myös tarkistaa karvaisten ystävien rokotustiedot, sillä esimerkiksi Espanjan Andalusiassa asuvan koiran rabies-rokotus tulee uusia useammin kuin Suomessa. Lyhyemmällä lomalla olevia koiraturisteja tämä käytäntö ei koske.
Suomessa tavalliset perhekoirat rokotetaan normaalisti kolmen vuoden välein. Säännöt vaihtelevat Espanjassa eri alueilla. Tarkista omalta eläinlääkäriltä, miten toimitaan omalla alueellasi. Jos rokotustiedot eivät ole ajan tasalla, voi joutua lemmikin kanssa ongelmiin, jos koira esimerkiksi vahingossa näykkäisee jotakuta leikin lomassa.
Matkustaminen takaisin Suomeen voi estyä, jos rokotustiedot eivät ole ajan tasalla. Koira kannattaa suojata Espanjassa myös leishmanioosilta ja osassa maata sydänmadoilta. Kaikista toimenpiteistä ja rokotuksista tulee merkintä koiran passiin.
Espanja.Comista löydät kiinnostavaa tietoa myös muun muassa koiraturismista (perroturismo), Espanjan parhaista koirarannoista, vaarallisiksi luokiteltujen rotujen luvista sekä Fuengirolan koiranomistajia koskevista säännöistä.
Lähteet
raia.es
kennelliitto.fi