Asuminen

Asumiskustannukset Espanjassa nousseet

Julkaistu: 19.12.2016

Viimeisen kymmenen vuoden aikana asumiskustannukset ja sähkönhinta Espanjassa ovat nousseet muita Euroopan maita nopeammin.

Eurostatin tilastojen mukaan vuonna 2015 asumiseen liittyvät kustannukset veivät noin neljänneksen (23%) espanjalaisten kotitalouksien menoista. Keskimäärin eurooppalaisissa kotitalouksissa määrä on 24 %.

Pohjois-Euroopassa kulut ylittävät keskiarvot. Esimerkiksi Tanskassa ja Suomessa asumiskustannukset vievät noin 30 % perheen tuloista. Ranskassa ja Ruotsissa asumiskustannukset ovat noin 26% ja Iso-Britanniassa, Belgiassa ja Tsekeissä noin 25%.

Keskiarvoa edullisemmin asutaan Portugalissa ja Itä-Euroopan maissa sekä Maltalla, missä asumiskustannukset vievät vain n 10% kotitalouden tuloista.

Kulut nousseet

Espanjalaisten kotitalouksien kulut olivat 17,4% vuonna 2005. Kulut ovat kasvaneet kymmenessä vuodessa 5,6%. Voimakasta kasvua kuluissa on ollut myös Irlannissa, missä asumiseen liittyvät kustannukset ovat kasvaneet 4,5%.

Nousua on ollut myös muissa Euroopan maissa kuten Tanskassa (n. 4%) ja Suomessa (n. 4%) sekä Ranskassa (n. 2%). Kaikissa maissa nousua ei ole tapahtunut, sillä esimerkiksi Saksassa, Puolassa, Slovakiassa ja Sloveniassa asumiskulut ovat laskeneet.

Eurostatin tilastoissa asumiskustannuksiin lasketaan mukaan asuntolainen kulut tai asunnon vuokra, sähkölasku, vesilasku, kaasumaksu sekä muut polttoainekulut.

Mielenkiintoista on, että samaan aikaan kun Espanjassa asumiskustannukset ovat kasvaneet ovat kotitalouksien tulot laskeneet. Kotitalouden keskitulo oli Espanjan tilastokeskuksen mukaan 28 787 euroa vuonna 2008. Viimeisimmät tiedot ovat vuodelta 2014, jolloin tulo oli laskenut 26 000 euroon. Laskua oli 9,4%.

Asumiskustannuksia on nostanut myös sähkön hinnan nousu. Kuluttajajärjestö Facua kertoo, että vuosien 2005-2015 välillä espanjalaisen perheen sähkölasku on noussut 76%. Euroissa tämä tarkoittaa keskimäärin 400 euron lisälaskua vuodessa.

Tiedot: idealista.com

Jaa:

Jouluherkkuja tarjolla yrityksissä

Haluatko elää yli 100 vuotiaaksi? Muuta Espanjaan!