Yli puolessa Espanjaa kiinteistömarkkinat ovat nyt vilkkaammat kuin ennen pandemian julistamista. Kasvun uskotaan jatkuvan vakaana lähivuodet.
Asuntomarkkinat ovat toipuneet pandemian kolhaisusta lähes koko Espanjassa. Yli puolessa maata myynti ylittää jo tason ennen koronaviruksen ilmaantumista. Espanjan saaret, Valencian maakunta, Baskimaa, Galicia sekä Ceutan espanjalainen kaupunki Afrikan puolella ovat ainoita alueita koko Espanjassa, joissa asuntokauppojen määrät ovat edelleen laskussa.
Tilastokeskus INE:n lukujen mukaan vuoden 2021 kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana Espanjassa myytiin 367.857 kiinteistöä – mikä on 12,3 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019 eli ennen poikkeustilan julistamista.
Kehitys maakunnittain
Alueellisesti kehityksessä on kuitenkin maan sisällä suuria eroja. Kuudessa maakunnassa kasvu on yli 20 %, mutta samaan aikaan neljässä maakunnassa luvut ovat laskussa vuoden 2019 vastaavaan jaksoon verrattaessa. Eroja on myös saman maakunnan suurten kaupunkien välillä.
Espanjaan kuuluu Afrikan puolella, Välimeren rannalla, kaksi kaupunkia: Ceuta ja Melilla. Näistä Melilla johtaa koko maan kasvulukuja, sillä kiinteistökauppa oli siellä 43 % vilkkaampaa kuin vertailuajanjaksona 2019. Seuraavaksi eniten oli kasvua Navarrassa (29,1 %), Kastilia ja Leónissa (24,8 %), Madridissa ja La Riojassa (23,2 %), Andalusiassa (22,8 %) sekä Extremadurassa (21,8 %).
Kansallisen tason keskiarvoa korkeammalle ylsivät edellä mainittujen lisäksi Asturias (16,5 %), Katalonia (14,6 %) sekä Kastilia-La Mancha (13,5 %). Kasvua tapahtui näiden lisäksi Murciassa, Kantabriassa, Aragónissa ja Galiciassa (9–11,6 %).
Saarilla menee heikommin
Vuoden 2019 tasoa alemmaksi jäivät kiinteistökaupat vain neljällä itsehallintoalueella: Baleaareilla, Kanariansaarilla, Valenciassa sekä Baskimaassa. Näiden alueiden kiinteistömarkkinoihin uskotaan vaikuttaneen muun muassa ulkomaalaisresidenttien runsas poismuutto, jonka lisäksi normaalisti vilkkaat ulkomaalaismarkkinat eivät ole vielä elpyneet.
Valenciassa ja Baskimaassa laskua oli vuoden 2019 ensimmäiseen kahdeksaan kuukauteen verrattuna 3 %. Kanariansaarilla sama luku oli 4,5 % ja Baleaareilla lähes 11 %. Heikoin on tilanne kuitenkin Espanjan toisessa Afrikan puolelle jäävässä kaupungissa, Ceutassa, jossa asuntokauppoja rekisteröitiin lähes 80 % vähemmän kuin vuonna 2019.
Vauhti kiihtyy
Alueellisista eroista huolimatta kiinteistömarkkinat ovat selvästi elpyneet hyvin koronakriisin mukanaan tuomista vaikeuksista. Tilastokeskus INE:n mukaan elokuu 2021 oli vilkkain 13 vuoteen. Vastaavia lukuja ei ole nähty sitten kevään 2008. Lisäksi kiinteistömarkkinoiden uskotaan vilkastuvan entisestään vuoden lopulla, kun taas vuokramarkkinoiden ennustetaan rauhoittuvan kiinteistökysely ESI:n (Encuesta de Sensibilidad Inmobiliaria) mukaan.
Laskelmien mukaan kiinteistökauppojen lukumäärä tulee ylittämään vuoden 2021 aikana puolen miljoonan rajan. Elokuun lopussa operaatioiden määrä oli 367.000. Puoleen miljoonaan pääsemiseksi riittäisi siis noin 33.000 kauppaa vuoden viimeisinä kuukausina, ja alkuvuoden vauhti on ollut keskimäärin 46.000:n luokkaa.
Kaikki viittaa siihen, että suuntaus jatkuu tulevina vuosina. Kiinteistöalan ammattilaisten mukaan vuosina 2022–2025 sinetöidään keskimäärin 550.000 asuntokaupat vuodessa.
Lue myös, missä kaupungeissa löytyvät halvimmat asunnot neliöhintojen mukaan tästä.
Lähde: Idealista