Asuminen

Espanjan pankit läpäisivät stressitestin

Julkaistu: 28.10.2014

Eurooppalaisten pankkien stressitestauksella arvioidaan pankkien valmiuksia selvitä talouden kriisitilanteissa. Euroopan keskuspankki julkaisi stressitestin tulokset ja espanjalaispankit läpäisivät testin.

Espanjalaispankit ovat olleet tiukan tarkkailun alla, sillä aiemmissa stressitesteissä espanjalaisten pankkien vakavaraisuus ei ole ollut riittävä. Pankkien taloutta onkin tilkitty vuodesta 2009 lähtien tukirahoilla.

Euroopan keskuspankin tulokset antavat espanjalaispankeille helpotuksen, sillä kaikki tutkitut 15 pankkia olivat riittävän varautuneita talousmaailman liikehdintään.

Parhaiten tasapainossa olivat Kutxabank, Bankinter, Bankia ja La Caixa. Ainoastaan Liderbank tarvitsi vuoden alussa 30 miljoonaa lisäpääomaa, mutta on jo paikannut vajetta.

Stressitestiä ei läpäissyt 25 eurooppalaista pankkia. Heikoimmassa tilanteessa pankkisektorilla oli Italia, jossa 9 pankkia jäi läpäisemättä stressitestin. Myös Kreikassa (3), Kyproksella (3), Irlannissa (1), Portugalissa (1), Itävallassa (1), Belgiassa (2), Ranskassa (1), Saksassa (1), Sloveniassa (2) joudutaan etsimään ratkaisuja yksittäisten pankkien stressinsietokyvyn parantamiseksi.

Tiedot: idealista.com, Expancion.com

Jaa:

Sijoittajapäivät Fuengirolassa

Valta vaihtuu Fuengirolassa