Espanjan talous- ja kehitysministeri Luis de Guindos sanoo, että kiinteistöjen hintojen lasku on nyt nähty, ainakin tietyiltä osa-alueilta. Kiinteistöt ovat nyt noin kolmanneksen edullisempia kuin hintojen ollessa korkeimmillaan.
El Mundo -lehden artikkelissa Guindos muistuttaa myös talouskriisin syistä, liian helposti saaduista lainoista.
Espanjalaisilla onkin paljon lainaa. Verrattuna eurooppalaisiin lukuihin ykstyisen lainan määrä Espanjassa on roimasti korkeampi kuin muualla yhteisön alueelle. Lainat painottuvat rakennus-ja kiinteistösektorille.
Espanjan talouden vastuunkantaja kommentoi kiinteistöjen hintoja kertoen, että tänäpäivänä hinnat ovat laskeneet noin 30% siitä kun ne olivat korkeimmillaan. Talouden korjausliike näyttäisi pysähtyneen ja tämä kertoo siitä, että nyt ainkakin joillakin alueilla olisivat hinnat käyneet jo alimmillaan.
Tiedot: El Mundo