AsuminenOstaminen ja vuokraaminen

Ostettavan asunnon käyttötarkoitus vaikuttaa ostopäätökseen

Julkaistu: 26.09.2016

Ostoprosessin alkuvaiheessa on ensiarvoista selvittää, hankkiiko asunnon pysyväksi kodiksi, loma-asunnoksi vai sijoitusasunnoksi. Omaa kotia Espanjasta etsivä vaatii asunnolta luultavasti eri ominaisuuksia kuin loma-asuntoon rahansa sijoittava.

Monet suomalaiset hankkivat asunnon eläkepäiviään varten ja käyttävät asuntoa aluksi vain lomillaan ja vuokraavat sitä muun ajan. Oman maun mukainen koti ei kuitenkaan ole välttämättä helposti vuokrattavissa. Voi olla myös, että sama asunto, joka oli mukava loma-aikoina ei olekaan mieluisa vakituisesti asuttuna.

Asunnon käyttötarkoitusta pitkällä tähtäimellä kannattaa siis miettiä. Joskus kannattaakin hankkia ensin sijoitusmielessä hyvä asunto siksi aikaa kun omat oleskelut siellä ovat lyhyitä ja myöhemmin maahan kokonaan asettuessa ostaa sitten siihen elämäntilanteeseen sopiva oma koti. Hyvin valitun sijoitusasunnon arvo on tässä vaiheessa jo noussut ja se on tuottanut mukavasti vuokratuloja.

Sijoitusasunto

Ensin täytyy päättää, että haluaako keskittyä vuokraamaan lyhytaikaisia lomavuokrauksia vai pyrkiikö saamaan pitkäaikaiset vuokralaiset. Sijoitusasunnoksi hankittava asunto kannattaa hankkia alueelta, jossa kyseisen tyyppiselle vuokra-asunnolle on kysyntää.

Omaa asunto silloin tällöin vuokrattaessa luonnollinen valinta on lomavuokralainen. He maksavat korkeampaa vuokraa, mutta vuokra-ajoissa saattaa olla välillä taukoja. Asunnon varustelussa kannattaa tehdä kompromisseja, jotta se on helppo puhdistaa ja sisustus sopii moneen makuun. Asuntoon ei kannata tuoda arvoesineitä tai kalliita huonekaluja, jos niiden rikkoutuminen aiheuttaa mielipahaa.

Loma-asunnon käyttöaste on korkea, jos se sijaitsee rannan ja palveluiden läheisyydessä. Uima-allas takaa sekä runsaasti vuokralaisia että korkeamman hinnan.

Pidempiaikaisen asunnon vuokraajalle ei tule taukoja vuokratuloihin ja asuntoa kohdellaan kuten omaa kotia. Näin huolto- ja korjauskulut pysyvät alhaisina ja sijoituskohteeksi ostettu asunto säilyttää arvonsa paremmin. Pidempiaikainen vuokralainen toivoo usein sijaintia julkisten kulkuyhteyksien läheltä tai parkkipaikkaa taloyhtiössä. Sopimuksen teossa kannattaa käytää asiantuntijan apua, sillä vuokrasopimus määrittää vuokrauksen luonteen ja vuokralaisella on Espanjassa vahva laillinen suoja.

Uudet lait loma-asunnon vuokrauksessa ja viranomaisten tarkempi seuraus veroilmoitusten tekemisestä ovat tuoneet omat haasteensa asuntosijoittamiseen. Pätevän gestorian eli asiainhoitajan käyttö veroilmoituksen on Espanjassa perusteltua. Jos ei itse ole paikanpäällä huolehtimassa vuokrauksen käytännönasioista, niin paikallisagentti kannattaa valita huolella. Kansainvälisesti toimiva välittäjä tuo enemmän vuokrausasiakkaita. Asunnon huollosta ja vikojen korjauksesta kannattaa tehdä kirjallinen sopimus hintoineen.

Omaan käyttöön

Asunnon etsimistä aloittaessa on valittava ensin omaan elämäntyyliin sopiva asumismuoto. Viihdytkö paremmin kaupunkiympäristössä vai maaseudun rauhassa? Kulttuuririennoista ja kahviloista kiinnostuneen pitää varautua runsaaseen autonkäyttöön, jos elämä muuten maalla viehättää.

Puutarhan olemassaolo ja sen ylläpito ovat yksi tärkeimpiä päätettäviä asioita. Varsinkin jos aikoo olla osan vuodesta pois kotoa. Moni espanjalainen laatoittaakin koko pihan helppohoitoiseksi. Kasvit voi laittaa ruukkuihin ja asentaa niihin automaattikastelun.

Asunnon vuokraamista kannattaa harkita jos itse ei siellä oleskele pidempiä aikajaksoja. Asuttuun asuntoon murtaudutaan harvemmin ja asunnot pysyvät parempina kun ne ovat asuttuja. Pitkään käyttämättä olevat asunnot kostuvat ja homeongelmat ovat yleisiä, sillä Espanjassa ei asunnoissa yleensä ole peruslämmitysjärjestelmää. Asunnon sijainti ja sisustus on mietittävä myös vuokrauksen näkökulmasta ja se voi tarkoittaa kompromisseja oman maun suhteen.

Lue tästä eri asuinmuotojen eduista ja haitoista.

Jaa:

Espanjassa asunnonosto kiinteistökauppaa

Ostaako kerrotaloasunto vai maatila?