Hyppää sisältöön

Palkkaa 70 euroa viikossa

Mallorcalainen yrittäjä on pidätetty työntekijöiden riistosta. Työntekijät saivat 70 euron viikkopalkan tehdessään töitä kuutena päivänä viikossa kymmenen tuntia päivässä.

Kansallisen poliisin pidättämä 54 -vuotias espanjalaismies omistaa Palma de Mallorcalla asiointitoimiston, lukuisia yrityksiä ja maatiloja. Riiston kohteena olivat miehen marokkolaiset työntekijät. Työntekijöille oli tehty työsopimukset, joissa työaika oli  kaksi tuntia päivässä ja ammattinimike puutarhuri, mutta heidät velvoitettiin työskentemään kymmenen tuntia päivässä maatilalla, rakennus- ja kuljetustehtävissä.

Marokkolaiset asuivat yrittäjän omistamalla maatilalla ilman juoksevaa vettä, epäinhimillisissä olosuhteissa. Työntekijät eivät uskaltaneet lopettaa työtään perhetilanteen vuoksia, sillä työ oli heille ainoa ansionlähde.

Samoissa työtehtävissä työskenteli myös kaksi romanialaista. Heidän sopimuksensa oli eri. Palkkana kuusisataa euroa kuukaudessa ja työaika viisi tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa.

Mallorcan poliisi tutkii työnantajan väärinkäytöksiä operaatio Sa Flor – nimellä ja tutkimuksen kohteena on useita riiston kohteena olevia työntekijöitä, suurin osa heistä on marokkolaisia.

Tiedot: Diariosur

Tilaa kuulumiset Espanjasta sähköpostiisi!

Saat kaksi kertaa kuukaudessa uusimmat artikkelit ja asuntotarjoukset sähköpostiisi.