Asuminen

Pankkeja suljettiin

Julkaistu: 21.08.2014

Tammikuun ja kesäkuun välisenä aikana on Espanjassa suljettu 759 pankkia. Kuusi suurta espanjalaista pankkia Santander BBVA, Caixabank, Sabadell ja Popular ovat harventaneet toimipisteitään.

Vuosi sitten Espanjan suurilla pankeilla oli yhteensä 19 499 toimipistettä, tänä vuonna luku on 18 740.

Caixabank on pitänyt pankkiverkostonsa suurimpana. Pankilla on edelleen 5695 konttoria ja vuoden aikana pankki sulki vain 35 konttoria.

Santanderilla on 3609 konttoria Espanjassa. Baneston yhdistämisen jälkeen Santander on sulkenut yhteensä 458 konttoria vuoden alkupuoliskon aikana.

Espanjan kolmanneksi suurin pankki BBVA sulki alkuvuonna 93 pankkikonttoria, mutta silti jäljellä on 3137 toimipistettä.

Banco Sabadellilla on 2336 konttoria suljettuaan kevään aikana 82 toimipistettä.

Banco Popular sulki kesäkuuhun loppuun mennessä 91 konttoria. Toimipisteitä jäi 1954.

Espanjalaisista rahoituslaitoksista Bankia ei ole tänä vuonna sulkenut konttoreitaan, sillä pankki karsi toimipisteidensä määrää edellisenä vuonna. Bankian konttoreita on 2009.

Tiedot: expancion.com

Jaa:

Uusia asukkaita houkutellaan halvoilla tonteilla

Asiakkaiden perässä Arabiemiraatteihin