Asuminen

Sopimus häätörajoituksista tänään

Julkaistu: 15.11.2012

Useamman päivän neuvotelut PSOE:n ja hallituksen välillä asuntohäätöjen rajoittamiseksi saataneen tänään päätökseen. Tavoite on jäädyttää häädöt niiltä perheiltä joiden vuositulot eivät ylitä 19 000 euroa. Myös vanhukset, vammaiset ja lapsiperheet huomioidaan aiempaa paremmin.

Kolmen päivän mittaisissa neuvotteluissa on etsitty ratkaisua kriittiseksi muodostuneeseen asuntohäätötilanteeseen. Maksamattomien velkojen vuoksi asunnoista häädetään päivittäin jo useita satoja perheitä. Pelkästään Malagan alueella kodeistaan joutuu lähtemään 12 perhettä päivittän (DiarioSur 15.11.2012).

Solmitun päätöksen mukaan asuntohäädöissä voitaisiin nyt käyttää enemmän harkintaa ja perheet, jotka elävät erityisen vaikeissa olosuhteissa taloudellisesti, ovat turvattuja  ainakin kahden vuoden ajan, sillä häädöt jäädytetään määräajaksi.

Useissa kaupungeissa poliisit ovat jo kieltäytyneet poistamaan ihmisiä kodeistaan ja myös tuomarit ovat toivoneet häätötilanteisiin enemmän harkintamahdollisuuksia.

Ensiapu ihmisten ahdinkoon näyttää löytäneen ratkaisun kahden puolueen neuvottelujen myötä, mutta edelleen avoimeksi teemaksi on jäänyt kuinka asunnottomien tilanne ratkaistaan.

Espanjassa asunto ei automaattisesta vastaa lainattua summaa pankista vaan asuntolainanottaja on saanut lisäksi takauksen esimerkiksi perheeltään lainan saamiseksi. Maksamattomien lainanlyhennyksien ja alentuneiden kiinteistöjen arvojen myötä ovat maksumiehiksi pankeille joutuneet usein myös takaajat joiden vastuulle on jäänyt kymmenien, jopa satojen tuhansien eurojen maksut. Jos he eivät kykyne maksamaan pankkilainaa voi heilläkin olla edessä häätö omasta asunnosta.

Tiedot: El Mundo, Tele5, Diariosur

Jaa:

Liput Malaga CF peleihin netistä

Asuntohäädot jäihin