Asuminen

Turismi nostaa taloutta

Julkaistu: 25.08.2013

Espanjan talouden positiiviset uutiset kuullaan turismisektorilta. Kansainvälisten matkaajien määrä nousi heinäkuussa 7,9 miljoonaa. Nousua edellisestä vuodesta vastaavalta ajankohdalta oli 3,2%. Ryhmänä pohjoismaalaisten turistien määrä nousi eniten, yli 26% verrattuna edellisen vuoden heinäkuuhun.

El Pais -lehti uutisoi Fronturin (Movimientos Turísticos en Fronteras) selvityksen tuloksia ja kertoi ulkomaalaisten turistien saapuvan Espanjaan edelleen pääosin Iso-Britanniasta (23,2%), Ranskasta (16,1%) ja Saksasta (15%). Brittituristien määrä on noussut 3,2% ja saarivaltion lomalaiset suuntaavat suurelta osalta Andalusiaan ja Valenciaan.

Pohjoismaisten turistien määrä oli kasvanut edellisestä vuodesta 26,5% ja myös irlantilaisten kesämatkaajien määrä nousi 13% verrattaessa määrää vuoden 2012 heinäkuun lukuihin. Talouskriisin runtelemien Italian ja Portugalin matkaajien määrä puolestaan laski 8,7%.

Fronturin selvityksen mukaan kyseessä on paras turistiheinäkuu sitten vuoden 1995, jolloin Frontur aloitti selvitysten teon.

Koko vuoden turismimäärää mitattaessa on Espanjaaan saapunut ensimmäisen seitsemän kuukauden aikana 34 mijoonaa turistia. Vuosisaldo on 3.9% plussanpuolella.

Erityisen hyvin turistikausi on vilkastuttanut Andalusian aluetta, joka nosti osuuttaan koko maan ulkomaalaisten matkaajien määrästä 8,5%.

Tiedot: El Pais, Idealista.com

Jaa:

Myyntiin parkkipaikkoja ja liikehuoneistoja

Espanja hoitaa eläkeläiset