Esteponan vanhan keskustan historiallisia taloja muokataan turistimajoitukseen sopiviksi. Turistit voivat majoittua historiallisissa kohteissa mahdollisesti jo pääsiäisenä 2014.
Esteponan historiallisen majoituksen verkosto (RAHE) sai alkunsa kun kaupungin asukkaat huolestuivat kaupungin vanhan keskustan tilanteesta. Tyhjillään olevien vanhojen keskustatalojen tilanteelle mietittiin ratkaisua ja samalla ideoitiin ratkaisua rannikkokaupungin hotellipulaan. Estepona on Costa del Solilla ainoa alue, missä ei ole tarjolla hotellipaikkoja. Yhdistämällä vanhan kaupungin talojen suojelun ja entisöinnin sekä turismimajoituksen saatiin aikaan hanke, jota tuetaan niin Euroopan FEDER rahoituksen kuin Espanjan Turismiministeriön osalta.
RAHEn toimijat kiertävät Esteponan keskustaa ja etsivät mahdollisia kohteita hanketta ajatellen. Tällä hetkellä listalla on jo yli 200 taloa. Kun turistimajoitukseen sopiva kohde löytyy, toimijat ottavat yhteyttä talon omistajaan. Yleensä omistaja vastaa kunnostustöiden rahoituksesta ja antaa sitten kohteen RAHEn markkinoitavaksi.
Yksi aktiivijäsen Antonio Rojo omistaa 1600 luvulla rakennetun talon joka on entisöity turistikäyttöön. Vuodesta 2009 lähtien matkaajia houkuttanut kohde on selvinnyt hyvin myös talouskriisistä. Tulijoita on riittänyt.
Idea vanhojen kaupunkien keskustatalojen muuttamisesta turistimajoituskäyttöön ei ole uusi. Tällä tavalla voi majoittua mm Prahassa tai Venetsiassa. Esteponassa suunnataan pääsiäsimarkkinoille. Mahdollisesti jo keväällä 2014 Esteponan vanhassa keskustassa voi majoittua 1700 luvulta peräisiin olevaan idylliseen taloon.
Tiedot: Sur in English