Asuminen

Vientikielto Venäjälle

Julkaistu: 13.08.2014

Espanja vei Venäjälle vuonna 2013 elintarvikkeita 588 miljooonalla eurolla. Pääasiassa vientituotteet olivat hedelmiä, lihaa ja jalostettuja hedelmä- sekä vihannestuotteita. Maatalousyrittäjien järjestö on erittäin huolissaaan Venäjän vientikiellon vaikutuksista.

Espanjasta Venäjälle vietyjen elintarvikkeiden määrä on kasvanut vuodesta 2004 lähtien kaksinkertaiseksi. Vuonna 2004 viennin arvo oli 257 miljoonaa euroa ja viime vuonna 588 miljoonaa euroa. Vientikielto sekoittaa maataloustuottajien arkea.

Suurin vaikutus vientikiellolla on hedelmäntuottajille (158 miljoonaa euroa) ja erityisesti sitrushedelmien tuottajille. Venäjälle viety liha on ollut pääasiassa sianlihaa ja viennin arvo on ylittänyt 116 miljoonaa euroa. Jalostettuja hedelmiä ja vihanneksia on viety 89 miljoonalla eurolla.

Maataloustuottajien järjestö (Coordinadora de Organizaciones de Agricultores y Ganaderos (COAG)) on huolissaan vakavasta tilanteesta ja pelkää markkinoille jääneiden tuotteiden vaikuttavan negatiivisesti kotimaan ja Euroopan sisäiseen kauppaan.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta kun Venäjä on rajoittanut elintarviketuotteiden tuontia maahan. Venäjä kielsi sianlihan tuonnin vuonna 2012 ja tämä vaikutti myös voimakkaasti Espanjan maatalousyrittäjien toimintaan.

Vuoden 2013 sianlihanvientimäärä venäjälle (116 miljoonaa euroa) oli puolet vähemmän kuin aiempana vuonna.

Tiedot: El Mundo

Jaa:

Asiakkaiden perässä Arabiemiraatteihin

Kuninkaalliset Malagaan