Hyppää sisältöön

Vuosi 2014: rikkaat rikastuneet

Vuonna 2014 on Espanjassa puhuttu enemmän kuin koskaan köyhien ja rikkaiden välisen kuilun kasvamisesta.

Samalla kun suuri joukko espanjalaisia elää minimituloilla ja ihmisiä häädetään asunnoistaan maksamattomien lainojen ja laskujen vuoksi, näkyy yhä enemmän espanjalaisia nimiä miljonäärilistauksissa. Vuonna 2012 espanjalaisia, joilla listattiin olevan yli 30 miljoonan euron omaisuus oli 443. Rikkaiden määrä on viisinkertaistunut kymmenessä vuodessa, sillä vuonna 2002 suuromaisuus oli 82 espanjalaisella.

Zara vaateketjun perustaja ja Inditex ryhmän omistaja Amancio Ortega on pitkään ollut Espanjan rikkain mies. Vuonna 2014 rikkaiden espanjalaisten joukkoon listattiin myös Desigual ketjun perustaja Thomas Meyer yli 2 500 miljoonan euron omaisuudella. Myös Mecadona kauppaketjun ainoa Roig perheen ulkopuolinen omistaja Rafael Gómez Gómez on rikkaimpien espanjalaisten listalla.

Vuoden 2014 aikana yrityskaupat kuten Ono:n myynti Vodafonelle 7.200 miljoonalla eurolla nosti miljonäärien joukkoon nimiä kuten Eugenio Galdón, Ram Bhavnani, Tomás Fuertes ja José María Castellanos.

Listalle on noussut myös Euromiljoona voittaja Francisco Delgado leipuri Sevillasta joka kuittasi pääpalkinnon 121 miljoonaa euroa vuonna 2011. Delgado on rikastunut vielä lisää sijoittaessaan suuren osan voitostaan osakkeisiin.

Talouslama ei ole vaikuttanut rikkaiden elämään ja kiinteistökuplan puhkeaminenkaan ei ole romahduttanut varallisuuksia. Eniten talouslama näkyy pientuloisten arjessa. Minimipalkka Espanjassa on 757 euroa kuukaudessa ja keskimäärin tuhat euroa kuukaudessa tienaavia työntekijöitä on suuri osa espanjalaisista.

Tiedot: El Mundo

Tilaa kuulumiset Espanjasta sähköpostiisi!

Saat kaksi kertaa kuukaudessa uusimmat artikkelit ja asuntotarjoukset sähköpostiisi.