Hyppää sisältöön

Yritteliäät kiinalaiset valtaavat Espanjaa

Espanjan työmarkkinoilla näkyy vahvasti kiinalaisten pienyrittäjien määrän nousu. Kriisistä huolimatta kiinalaisten yrittäjien joukko on kasvanut tasaiseen tahtiin. Yritykset ovat erityisesti ruoka-, tekstiili- ja basaariliikkeitä.

Seguridad Socialin kirjoissa on 92 905 kiinalaista. Heistä noin puolet on yrittäjiä (46 451) ja puolet palkkatyössä (46 454). Kiinalaisten määrä Espanjan työmarkkinoilla on kasvanut viime vuodesta 3,3% tämä tarkoittaa noin 3000 henkilöä. Vuodesta 2008 lähtien, jolloin talouskriisi iski Espanjaan ja työttömyysluvut nousivat huikeisiin lukuihin, on työntekijöiden ja yrittäjien määrä kasvanut 26 000 henkilöllä (40%).

Kun espanjalaiset pankit sulkivat lainahanojaan, etsivät kiinalaiset yrittäjät omia rahoituskanavia liikkeiden avaamiseksi.

Tällä hetkellä Espanjassa toimivista ulkomaalaisista yrittäjistä joka viides on kiinalainen. Lähes puolet Espanjassa asuvista kiinalaisista asuu Madridin ja Barcelonan alueella.

Bank of China asettui Espanjaan jo pari vuotta sitten. Tarjolla on myös kiinan kielen yksityistunteja sekä joissain kouluissa se löytyy jo oppiaineena. Espanjan kuninkaan Felipen lapset opiskelevat englannin ohella kiinaa.

Tiedot: El Mundo

Tilaa kuulumiset Espanjasta sähköpostiisi!

Saat kaksi kertaa kuukaudessa uusimmat artikkelit ja asuntotarjoukset sähköpostiisi.