
Ruokakeräyksellä ennätystenkirjaan
”Mensajeros de la Paz” järjestö aloitti viikonloppuna ruokakeräyksen, jolla pyritään keräämään yli 255 000 tonnia elintarvikkeita. 15.6. mennessä saavutettu tavoite veisi hyvän hankkeen myös Guinnesin...

Teruelista avaruuteen
Espanjasta saattaa tulla avaruuslentojen lähtöpaikka, sillä Teruelin lentokenttä on valittu kymmenen mahdollisen avaruuskentän joukkoon.

Juhannusjuhlat espanjalaisittain
Juhannusta vietetään Espanjassa aina 23.6. San Juanin päivänä. Tänä vuonna juhlapäivä osuu sunnuntaille.

Marbellan pokerifestivaali
Kesäkuun 10.-16. päivänä Marbellan Casinolle kokoontuvat jalon korttipelin taitajat.

Espanja myy ulkomaille
Espanjan kauppa Arabiemiraattien kanssa on kasvanut 75% vuodesta 2009.

Jopa 6000 euron sakot
Kesäkuun alussa voimaan astuneen säädöksen mukaan jokaisessa myytävästä tai vuokrattavasta asunnosta tulisi olla energiatodistus kertomaan asunnon energiankulutuksesta. Asunnonomistajaa voidaan sakott...

Jokaiselle jotakin
Madridin kiinteistöalan messut näyttivät sektorin monimuotoisuuden. 30.5.-2.6. järjestetty XV Salón Inmobiliario Internacional de Madrid (Sima) oli kooste halvoista kohteista aina luksushuviloihin.

Residensia 500 000 eurolla
Espanjan hallitus on tutkinut talven aikana mahdollisuutta myöntää oleskelulupa henkilöille, jotka ostavat Espanjasta 160 00 euron kiinteistön. Nyt teeman tulkinta on muuttunut ja residensian rajaa on...

Roskapankin huutokauppa
Espanjan roskapankki Sareb on julkaissut ensimmäisen myytävien kiinteistöjensä huutokauppa-ajankohdan. ”El Projecto Toro” starttaa heinäkuun 18. päivänä.
