Matkailu ja turismi

Espanjan matkailu on monipuolista ja ympärivuotista: rannat, kaupungit, kulttuuri, ruoka ja luonto houkuttelevat matkailijoita kaikkialta maailmasta. Espanja on Euroopan ja koko maailman suosituimpia matkakohteita.

Suunnitelmat Fuengirola – Marbella junaradalle eteenpäin
Idea junaradasta, joka yhdistäisi rannikkoalueen Fuengirolasta Marbellaan, on ollut suunnitelmissa jo vuosikymmeniä. Nyt hankkeelle toivotaan todellista starttia, sillä Espanjan kehitysministeri Íñigo...

Espanjalaiset palkkakuopassa
Espanjalaisten keskipalkka oli viime vuonna 1639 euroa kuukaudessa. Palkat ovat jämähtäneet paikoilleen, sillä nousua edellisen vuoden ansioihin oli vain 0,18 %. Palkat ovat nousseet Espanjassa noin 3...

Luonnon omia uimapaikkoja Espanjassa
Kesäkuumalla on ihanaa virkistäytyä vedessä ja sisämaassa vaihtoehtona ovat luonnon omat lähteet. Hattu, vettä ja runsaasti aurinkovoidetta mukaan. Muistakaa tuoda luonnosta kaikki roskat pois ja tult...

Mijas julkisti viiden vuoden matkailustrategian
Mijaksen kunta on päättänyt matkailustrategiastaan seuraavalle viidelle vuodelle. Suunnitelmaa työstettiin yhteistyössä Málagan yliopiston kanssa vuoden verran. Kunta panostaa gastronomiaan, golfiin j...

Kuluttajat hullaantuvat Mercadonan ’low cost’ -kosmetiikasta
85,00 euron anti-age-kasvovoidetta 5,00 euron hintaan, eri purkissa vain. Miltä kuulostaa? Mercadonan kosmetiikkaosaston tuotteet ovat kasvattaneet suosiotaan ja vilahtelevat sosiaalisen median vaikut...

Málagan kunniakonsulaatti sai uudet tilat
Keskeinen sijainti, tyylikkäät puitteet ja historiallinen rakennus olivat Málagan kunniakonsulaatin avajaisiin saapuneiden vieraiden kommentteja uusia tiloja kierrettäessä. Paikalle oli saapunut myös ...

Ferrari Land siivittää PortAventuria uusiin kävijäennätyksiin – Espanjan suuret huvipuistot
[vc_row][vc_column][vc_column_text] Disneyn etsiessä paikkaa huvipuistolleen Euroopassa oli Espanja eräs ehdokkaista. Pariisi vei kisassa voiton, mikä jätti Espanjan haaveilemaan omasta teemapuistosta...

Aurinkorannikon Saapas-ryhmän perustajille kunniamerkit
Aurinkorannikon Saapas-ryhmän vetäjille luovutettiin korkeimman luokan kultaiset ansiomerkit esimerkillisestä toiminnasta.

”Puolan Zara” pyrkii valtaamaan vaatemarkkinoita Espanjassa
Perjantaina 25. toukokuuta avattiin Málagan Factory Outletiin uusi vaateliike, jonka tuloa monet kuluttajat ovat odottaneet. Kyseessä on edullinen puolalainen vaateketju RSV Clothes, jota Espanjassa o...
