Valtavan ekokatastrofin kokenut Portmánin kylä kertoo kaivosteollisuuden surullista historiaa

Cartagenan rannikko Murcian itsehallintoalueella on ollut jo tuhansia vuosia tunnettu rikkaista mineraalivaroistaan ja kaivostoiminnastaan. Valitettavasti louhinta ole ollut luontoa kunnioittavaa. Portmán on esimerkki vastuuttoman kaivostoiminnan seurauksista. Luonnonkauniissa vuoristomaisemissa sijaitseva kylä on elävä ulkoilmamuseo ja vierailun väärti etenkin historiasta kiinnostuneille.
Portus Magnus oli merkittävä roomalaissatama
Roomalaiset perustivat Portus Magnus -nimisen (= suuri satama) luonnonsataman noin vuonna 100. Se sijaitsi erinomaisella paikalla lähellä roomalaisten tärkeintä satamakaupunkia Iberian niemimaalla, Cartagenaa.
Roomalaiset louhivat Portmánin alueella hopeaa, kultaa, lyijyä, rautaa ja sinkkiä. Arkeologisissa kaivauksissa löytyneet roomalaiset mosaiikit sekä lyijy- ja rautaharkot ovat todisteita vilkkaasta kaivospaikkakunnasta.

Valtavat mineraalijätemäärät aiheuttivat luonnonkatastrofin
Kaivostoiminnan kulta-aika kesti 1800-luvun puolivälistä 1980-luvun loppuun. Vilkkaimmin louhittiin 1950–1980-luvuilla. Tuolloin paikalla toimi ranskalaisen Société minière et métallurgique de Peñarroya –yhtiön (SMMP) espanjalainen tytäryhtiö. Kustannusten säästämiseksi kaivokset olivat avolouhoksia. Ne muokkasivat kumpuilevaa vuorimaisemaa radikaalisti.
Kaivostoiminta tuotti valtavasti mineraalien pesujätettä. Kylän ja rannan välillä on laaja alue matalia altaita, jotka alun perin rakennettiin mineraalijätteen käsittelyä varten. Toiminnan laajetessa kaivosyhtiö lobbasi itselleen luvan kaataa pesuvedet suoraan Välimereen. Jätettä pumpattiin arviolta 60 miljoonaa tonnia! Kaivostoiminnan loputtua 1989 jäljelle jäi runneltu maisema, hylätyt rakennukset ja tuhottu merialue.

Elvytystoimet hankalia raskasmetallien takia
Portmánin edustalla merenpohjassa on edelleen runsaasti raskasmetalleja, kuten lyijyä, kuparia, sinkkiä, kadmiumia, elohopeaa ja rikkiä hautautuneena pohjasedimentteihin. Se tekee puhdistustyöstä vaikeaa, koska metallien vapautumista pintaveteen tulisi kaikin keinoin välttää.
Kansalaisaloitteet kylän pelastamiseksi ovat olleet tuloksettomia. Suunnitelmia on jätetty toteuttamatta, ja hankkeita on pysäytetty hallitusmuutosten ja teknisten haasteiden vuoksi. Tilanne on edelleen epäselvä, eikä todellisia elvytystoimia ole vielä 35 vuoden jälkeen saatu tehtyä.
Historiasta huolimatta Portmán on vierailun väärti
Torreviejasta Portmániin on 65 kilometriä. Viimeiset kilometrit N-345-tiellä ovat todella kauniita. Kaivostoiminnan jäänteet tuovat maisemaan oman erikoisen piirteensä. Kylän keskusta on pieni ja siihen on helppo tutustua kävellen. Kaivostoimintaan liittyneitä kohteita restauroidaan pikkuhiljaa aidoksi ulkoilmamuseoksi. Selitekylttejä on siellä täällä.

Lyhyen 10 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta löytyy kymmeniä paikoilleen jätettyjä vaunuja ja veturi vanhasta kaivosjunasta. Juna kuljetti mineraaleja läheisestä Emilian louhoksesta tunnelin kautta, josta ne vietiin raiteita pitkin murskaamoon ja sieltä edelleen Lavadero de Roberto -mineraalipesulaan.


Ranta sijaitsee noin kilometrin päässä kyläkeskuksesta. Rannan ja sen vieressä olevan laguunin erottaa toisistaan keinotekoinen kivilohkareista rakennettu valli. Rantahiekan väri on hätkähdyttävän musta.

Bateria de la Chapan tykistöpatteri
Bateria de la Chapa sijaitsee kylän laidalla noin 50 metriä merenpinnan yläpuolella. Linnoitus rakennettiin 1929–1933 osana diktaattori Primo de Riveran puolustussuunnitelmaa, kuten useat muutkin lähialueen rannikkopatterit.
Espanjan sisällissodan aikana La Chapa vartioi yhdessä läheisen Las Cenizasin patterin kanssa Portmánin lahtea nationalistijoukkojen mahdolliselta maihinnousulta. Patterin laelta on kauniit näkymät alas kylään ja pienvenesatamaan.

Lue lisää:
Torreviejan alueen hanavesi – mistä se tulee?
Guardamarin historiallinen Playa Babilonia voi olla pian historiaa
Algameca Chica – hurmaava hökkelikylä on matka Cartegenan kalastus- ja kaivoshistoriaan
Cenizas on Cartagenan tykistöpattereiden aatelia ja mukava retkikohde
Mazarrónin lahti – kaivoshistoriaa, vaikuttavia hiekkakivipatsaita ja upeita maisemia
Rojalesin luolat henkivät historiaa ja käsityöläistaidetta
El Pinetissä voit aistia menneiden vuosikymmenten rantalomatunnelmia
Costa Blancan suolainen joki – mikä ihmeen Rambla Salada?
Lähteet
elmundo.es
es.wikipedia.org
ethic.es
listaroja.hispanianostra.org
murciatoday.com1
murciatoday.com2
Kuvat ja teksti Jaana Pohjanheimo
jaana@espanja.com
toimitus@espanja.com

Jaana Pohjanheimo asuu Torreviejassa ja hän on matkailu- ja sisustusalan ammattilainen.
Jaanan rakkain harrastus on vaeltaminen ja hän kirjoittaa erityisen mielellään Costa Blancan alueen monista mielenkiintoista matkailu- ja luontokohteista sekä viinitiloista.
Jaanalle voi lähettää juttuvinkkejä, toiveita ja palautetta osoitteeseen jaana@espanja.com.
