Jaana Pohjanheimo Costa Blancalla

El Pinetissä voit aistia menneiden vuosikymmenten rantalomatunnelmia

Julkaistu: 02.08.2024

Mietitkö joskus, miten ihmiset ennen vanhaan lomailivat? Vuosiloma sinänsä on kohtuullisen uusi käsite, mutta varakkaat espanjalaiset lomailivat jo 1900-luvun vaihteessa. Alicanten seudulla suosittu rantakohde oli Elchen kunnassa La Marinan kylässä sijaitseva El Pinet. Käynti siellä vie sinut suoraan vuosikymmenten taakse.

El Pinet sijaitsee 15 kilometrin päässä Elchen kaupungista, joten matka taittui sata vuotta sitten kätevästi hevosvaunuilla. Tuolloin espanjalaisten lomasesonki alkoi juhannuksesta ja kesti heinäkuun loppupuolelle. Rannoista paikalliset ovat osanneet nauttia aina, ja El Pinet olikin varhainen rantalomakohde.

Viehättävästi ränsistyneitä taloja aivan rannan tuntumassa.

Majoitusta ei ollut tarjolla vielä 1900-luvun alkupuolella, joten lomailijat joutuivat pystyttämään omat majoituspaikkansa. Tällaista puutavarasta kyhättyjä majaa, joka sisustettiin matoilla ja sängyillä, kutsuttiin nimellä barraca. Majan rakentamiseen tarvittavat tavarat kulkivat mukavasti hevoskärryissä sekä rannalle että loman jälkeen pois sieltä.

Nykyään El Pinetissä on rivi 1940–1950-luvuilla rakennettuja yksi- ja kaksikerroksisia taloja, jotka ovat aivan rantaviivassa kiinni. Tämä on johtanut siihen, että meri on pikkuhiljaa rikkonut vanhoja rappusia ja rannan puolella olevaa kävelykatua. Rohkeimmat ovat kuitenkin urheasti remontoineet talojaan ja rannanpuoleista jalankulkukäytävää, jossa näkyy erilaisia mosaiikkeja sulassa epäsovussa.

El Pinet herää henkiin pääsiäisviikolla

Joka talonomistajalla näyttää olevan oma makunsa rantakiveyksen suhteen.

Alue vilkastuu viimeistään pääsiäisviikolla, kun rannalla olevat ravintolat aukaisevat ovensa. Jos kevät on lämmin, kuten tänä vuonna, niin ravintolat voivat aukaista jo helmikuun puolella. Viikonloppuisin ja etenkin kesäsesongin aikaan lomailijat saapuvat taloilleen, ja joka puolella kuuluu iloista kovaäänistä puheensorinaa.

Talorivistöstä erottuu hyvin 1950-luvulla rakennettu Hostal Maruja, jota pyörittävät perustajapariskunnan Pepe Pomaresin ja Maruja Mirallesin jälkeläiset. Hostellissa toimii myös ravintola Maruja, jonka terassilla on mukava istua lämpimänä päivänä ja nauttia lounasta tai tapasannoksia.

Hostal Maruja on perinteinen, siisti hostelli.

Apartamentos-tyylistä majoitusta tarjoaa myös Pinet Playa Beach & Relax. Hotellin alakerrassa on ravintola Galicia.  Talorivistön toisella laidalla sijaitsee vielä ravintola Gallego Playa. Jos haluat vierailla El Pinetissä viikonloppuna tai kesäsesongin aikana, niin pöytävaraus on suositeltavaa.

Viikonloppuisin ja sesonkiaikana El Pinetin ravintolat ovat täynnä.

Kiista talojen olemassaolosta jatkuu

Rantaviivan talot ovat yksityisomistuksessa. Omistajat ovat perheitä lähinnä Crevillentestä, Elchestä ja Madridista. Espanjan ranta-alueiden rakentamista valvoja viranomainen Costas on määrännyt talot purettaviksi jo vuosia sitten, mutta omistajien tarmokkaan vastustuksen vuoksi asia ei ole edennyt toimenpiteisiin.

Tämän vuoden alussa Espanjan korkein oikeus on jo varovaisesti näyttänyt vihreää valoa myönnytyksille, jotka antaisivat mahdollisuuden pitää alue entisellään. Alueen nimeämistä paikallisesti merkittäväksi alueeksi (= Bien de relevancia local) suunnitellaan myös. Tämä mahdollistaisi myös rakennusten suojelun.

Kauan alueella asuneen harrastajakalastajan mukaan saalista ei enää juurikaan tule, mutta kalastaminen on mukavaa ajanvietettä.

Miten pääset El Pinetiin?

El Pinetiin pääsee mukavasti omalla tai vuokra-autolla. Matkaa Torreviejasta kertyy noin 20 kilometriä. Aivan rannan tuntumassa on runsaasti paikoitustilaa. Sesonkiaikana kannattaa silti lähteä matkaan aamusta.

Julkisillakin paikalle pääsee hyppäämällä Torreviejasta Alicanteen meneviin busseihin, jotka pysähtyvät La Marinassa. Lähimmältä bussipysäkiltä on noin kahden kilometrin kävelymatka El Pinetiin.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 19.4.2024.

Lue lisää Costa Blancan matkakohteista:
Calpe on kohde kauneuden ja gastronomian ystäville
Orihuela on runouden ja historian kaupunki
Lähde mukaan ilmaiselle opastetulle kävelylle Torreviejan La Matan luonnonpuistoon
Historiallinen Guadalest on kauneinta Costa Blancaa
Huvia ja hyötyä Torreviejan suolalaguunista
Miksi ulkomaalaiset eläkeläiset viihtyvät niin hyvin Torreviejan seudulla?
Cartagena huokuu historiaa ja luonnonkauneutta
Mutakylpyjä ja patikointia San Pedro del Pinatarin suolajärvillä
Päivä Alicantessa, valon kaupungissa
Finestrat – kyläidylliä mahtavan Puig Campanan juurella

Lähteet
ahsa.org.es
informacion.es
informacion.es
hostalmaruja.com

Teksti ja kuvat Jaana Pohjanheimo
jaana@espanja.com
toimitus@espanja.com


Jaa:

11 perinteistä junareittiä halki Espanjan osa 1

Espanjan 10 suosituinta nähtävyyttä